Kaupunginvaltuusto, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 214 Kiertävä varahenkilöstö paikkaamaan perusopetuksen sijaispulaa, valtuustoaloite, valtuutettu Viliina Välimäki (lisäpykälä)

PRIDno-2022-6759

Perustelut

Valtuutettu Viliina Välimäki jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Valtuustoaloite 12.12.2022

Kiertävä varahenkilöstö paikkaamaan perusopetuksen sijaispulaa

Perusopetuksessa tarvitaan päivittäin runsaasti sijaisia. Rehtoreilla kuluu huomattava määrä aikaa lyhytaikaisten sijaisten saamiseksi. Monesti sijaisia soitellaan edellisenä iltana tai samana aamuna, kun tarve on. Päteviä sijaisia tai edes alaa opiskelevia, on hankala saada. On tilanteita, ettei sijaista saada lainkaan.

Olemme saaneet lukea eri medioista mm. kouluissa tapahtuvan kiusaamisen ja erilaisten häiriötekijöiden lisääntymisestä sekä osaamisen heikosta tasosta. Monesti lyhytaikaiset sijaisuudet ovat selviämistä tunnista ja päivästä toiseen, eikä opillisesti edetä tai saavuteta tavoitteita. Haasteita on myös sijaisopettajien oppiaineiden sisällön ja tavoitteiden tuntemisessa sekä esimerkiksi ryhmänhallintataidoissa.

Mikäli perusopetuksessa olisi kiertävää varahenkilöstöä, voisi monelta ongelmalta välttyä. Näin ollen Porin kaupungilla olisi päteviä sijaisia, jotka olisivat eri toimipaikoissa tuttuja ja jotka olisi myös perehdytetty yksiköiden toimintaympäristöön ja käytänteisiin. Pätevän ja tutun kiertävän henkilökunnan myötä oppiminen turvattaisiin myös “oman” opettajan poissaolon aikana. Jos on päiviä, jolloin sijaista ei missään kaupungin yksikössä tarvittaisi, toimisi varahenkilö kotiyksikössään lisäresurssina esimerkiksi samanaikaisopetuksessa.

Valtuustoaloitteena ehdotan, että selvitetään

a) miten perusopetuksen henkilöstön poissaolopäivät jakaantuvat ja

b) olisiko mahdollista uudistaa sijaisjärjestelyjä muodostamalla perusopetuksen puolelle kiertävä varahenkilöstö.

11.12.2022 Porissa,

Viliina Välimäki”

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.