Hyppää sisältöön
  Vireilletulovaihe   Luonnosvaihe   Ehdotusvaihe (Käynnissä)

Luotsinmäki-Hyvelä-Perko 1. asemakaava ja asemakaavan muutos 609 1600

TUNNUS
609 1600 / PRIDno-2019-2691
YHTEYSHENKILÖ
kaupunkisuunnittelupäällikkö Risto Reipas p. 044 701 1609

Sijainti

Suunnittelualue sijaitsee noin kolmen kilometrin etäisyydellä Porin keskustasta pohjoiseen. Alue käsittää Luotsinmäen ja Pyntösjärvenojan väliset osuudet valtatien 8 nykyisestä ja suunnitellusta uudesta linjauksesta sekä näiden väliin jäävän maa- ja metsätalousvaltaisen alueen. Suunnittelualueen pituus on noin 3,7 kilometriä, leveys 600-1000 metriä ja pinta-ala noin 218 ha.

Kaavan tavoitteet

Suunnittelun tarkoituksena on laatia asemakaava, jossa osoitetaan vuonna 2012 valmistuneen aluevaraussuunnitelman mukaisen valtatien 8 uuden linjauksen edellyttämät liikennealueet ja nykyiseen tiealueeseen kohdistuvat muutokset. Lisäksi tarkoituksena on osoittaa uuden ja vanhan tielinjauksen väliin jäävälle vyöhykkeelle yleiskaavaa toteuttavia teollisuus-, työpaikka-, virkistys- ja asuinalueita, sekä Porin tulvasuojeluhankkeeseen liittyvän Kokemäenjoen lisäuoman ja Isosanta-Peittoo - voimajohtolinjan aluevaraukset. Suunnittelualueelle muodostuu uusi kaupunginosa (Perko).


Hyväksyvä taho

Kaupunginvaltuusto


ASIAN KÄSITTELY

  Ehdotusvaihe - 16.9.2015 - Käynnissä
  Luonnosvaihe - 10.10.2014 - Valmis

Luonnoskuulutus

Asiakirjat

Luonnoskuulutus 10.10.2014 (pdf, 5 kt)

Kaava-aineistot

  Vireilletulovaihe - 2.12.2011 - Valmis

Kaava-aineistot

Asiakirjat

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf, 6547 kt)

Vireilletulokuulutus

Asiakirjat

Vireilletulokuulutus 2.12.2011 (pdf, 46 kt)