Tekninen lautakunta, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Eteläväylän pysäköintialuesuunnitelma

PRIDno-2022-2690

Valmistelija

  • Marko Huttunen, marko.huttunen@pori.fi

Perustelut

Suunnitelman vahvistaminen, Eteläväylän pysäköintialue, Musa

Suunnitelma perustuu Porin kaupunginvaltuuston  21.1.2013 hyväksymään ja 28.2.2013 lainvoiman saaneeseen asemakaavaan. Suunnitelma on hyväksytty liikenneinsinöörin viranhaltijapäätöksellä 15.3.2022.

 

Suunnitelman sisältö:

Suunnitelma sisältää pysäköintialueen rakentamisen Eteläväylän ja Isomäentien risteyksen läheisyyteen, palvelemaan erityisesti Isomäen alueen tapahtumapysäköintiä.

Suunnitelmassa Eteläväylän pysäköintialueella (noin 3 550m²) on yhteensä 107 autopaikkaa. Alueen keskelle on esitetty vihersuunnitelmassa kolme hyönteishotellia. Keskellä sijaitsevan viheralueen pinta-ala on noin 1 240m².

Alueen kuivatus toteutetaan avo-ojin, jotka sijaitsevat pysäköintialueen ulkoreunoilla. Avo-ojat yhtyvät Eteläväylän kuivatusojiin ja sitä kautta hulevesiverkostoon. Alueen pohjoisosaan rakennetaan jalankulkuyhteys Isomäentien jalankulku- ja pyörätielle.

​​​​Kustannusarvio:

Suunnitelmaan sisältyvän pysäköinti- ja keskiviheralueen sekä jalankulkuyhteyden kokonaiskustannusarvio on 281.200,00 euroa, sisältäen valaistuksen.

​​​Muut suunnitelmat:

Vihersuunnitelma kohteesta on laadittu. Liikennesuunnitelma sisältyy suunnitelmaan. Myös valaistussuunnitelma on laadittu.

Rakentamisajankohta:  

Suunnitelmaan sisältyvä pysäköintialue toteutetaan keväällä vuonna 2023 omana työnä, lukuunottamatta vihersuunnitelmaan sisältyviä rakennelmia. Rakentaminen tehdään kaupunkikehityskohteelta 'Urheilukeskuksen alueen kunnostaminen'. Koko hankkeelle on varattu vuoden 2023 investointisuunnitelmassa 275 000,00 €.

 

Liitteet         Katusuunnitelma IN/IJ 13 169, 13 170, 13 210, 13 228, 13 229 ja 13 230 (sähköinen liite)

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää vahvistaa edellä mainitun suunnitelman.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Infrayksikkö, infrajohtaminen/ Eija Riihimäki, Sanna Välimäki, Petteri Kuusisto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.