Kaupunginhallitus, kokous 31.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 163 Henkilöstöraportti 2022

PRIDno-2023-832

Valmistelija

  • Timo Jauhiainen, Henkilöstöjohtaja, timo.jauhiainen@pori.fi

Perustelut

Henkilöstöraportin tehtävänä on tukea strategista henkilöstöjohtamista. Sen avulla seurataan kaupungin henkilöstön tilaa, kehitystä sekä henkilöstösuunnitelman toteutumista. Henkilöstöraportissa kuvataan henkilöstöä koskevia määrällisiä ja laadullisia tunnuslukuja. Lisäksi henkilöstöohjelman painopistealueiden (henkilöstövoimavarojen johtaminen ja työnantajakuva, osaamisen johtaminen sekä työhyvinvoinnin johtaminen) kautta kuvataan muun muassa henkilöstöä koskevia toteutuneita kehittämistoimia.

Henkilöstöraportti sisältää keskeisten teemojen kautta esitettäviä konkreettisia nostoja vuonna 2022 tapahtuneista asioista. Valtaosa tilastoista on esitetty erillisessä liiteosassa. Liiteosan on tarkoitus esittää tilastot helpommin luettavassa muodossa. Vertailtavuus aikaisempiin raportteihin on kuitenkin rajallinen. Tämä johtuu tietojärjestelmissä olevan tiedon jatkuvasta päivittymisestä. Hyvä käytäntö onkin lukea raportista myös edellisen vuoden (2021) tunnusluvut vuoden 2022 tunnuslukujen ohella.

Vakituisen henkilöstön lukumäärä oli menneenä vuonna kasvussa edeltävään vuoteen verrattuna. Vakituisten määrä kasvoi erityisesti perusturvassa, sivistystoimialalla ja palveluliikelaitoksessa. Vastaavasti määräaikaisia palvelussuhteita oli vähemmän. Koko henkilöstön lukumäärä vuoden lopussa oli 6255, joka oli lähes yhtä paljon kuin vuosi sitten.

Henkilötyövuosikertymä kasvoi edeltävästä vuodesta 1,4 prosenttia (kokonaiskertymä oli 5791 palkallista henkilötyövuotta). Vakituisen henkilöstön HTV-kertymä oli samalla tasolla edeltävän vuoden kanssa, mutta kasvussa. Vakituisten suhteellinen määrä koko henkilöstöstä on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä. Vuonna 2022 vakituisia oli 75,0 prosenttia.

Vuonna 2022 henkilöstökulut olivat 294,5 M€ sisältäen palkat ja palkkiot, eläkemaksut ja muut henkilöstösivukulut (286,4 M€ vuonna 2021). Palkkamenot olivat 231,9 M€ (225,5 M€ vuonna 2021) ja palkkojen sivukulut 62,6 M€ (60,9 M€ vuonna 2021).

Maksetuista palkoista tehtäväkohtaisen palkan tai tähän rinnastettavien palkanosien osuus oli 71,5 prosenttia. Tässä ei tapahtunut juuri muutosta edellisvuoteen verrattuna. Maksettujen tehtäväkohtaisten palkkojen määrä kasvoi 3,7 prosenttia. Tämä selittyy kokonaisuudessaan virka- ja työehtosopimusten vuodelle 2022 kohdistuneilla yleiskorotuksilla sekä palkallisten henkilötyövuosien kasvulla.

Koronapandemia ja sairauspoissaolojen kasvu ohjasivat edelleen henkilöstön määrällistä kehittymistä ja voimavarojen käyttöä. Alkuvuonna sairauspoissaoloja oli erityisen paljon, mutta kasvu tasoittui toukokuussa, jonka jälkeen sairauspoissaoloja oli hieman edeltävää vuotta enemmän. Loppuvuonna poissaolot jälleen kasvoivat. Sairauspoissaoloja oli 24,2 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Vakinaisten palvelussuhteiden päättymiset kasvoivat. Vaihtuvuus kasvoi 8,6 prosenttiin (7,4 prosenttia vuonna 2021). Vanhuuseläkkeelle siirtyi 149 henkilöä, joka on hieman enemmän kuin edeltävänä vuonna (127). Irtisanoutumisten määrä 218 kasvoi edeltävään vuoteen verrattuna (187).

Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyi hyvinvointialueelle 1.1.2023. Mainittuja tehtäviä hoitava henkilöstö eli perusturvan toimiala ja Satakunnan pelastuslaitos sekä oppilas- ja opiskelijahuollon psykologit ja kuraattorit siirtyivät hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksena. Samoin erilaisista tukipalveluista siirtyi henkilöstöä hyvinvointialueen palvelukseen. Esimerkiksi Palveluliikelaitoksen henkilöstöstä noin puolet. Hyvinvointialueuudistuksen seurauksena kaupungin henkilöstön lukumäärä väheni vuoden vaihteessa noin puoleen entisestä.

Tarkastuslautakunnan suosituksena on, että henkilöstöraportti käsitellään kaupunginhallituksessa samaan aikaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä vuoden 2022 henkilöstöraportin.

Kaupunginhallitus päättää edelleen esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee vuoden 2022 henkilöstöraportin tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Merkitään, että kaupunginhallitus kuuli kaupunginjohtaja Lauri Innan alustuksen asiasta.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.