§ 50 Toimintatonnin myöntäminen ottelutapahtuma Porin Stadionilla

Lataa 

PRIDno-2022-7004

Päätöspäivämäärä

10.6.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 19.12.2022 § 775. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus ei täytä avustusperiaatteisiin kirjattuja yleisiä avustuksen myöntämisen kriteerejä. Toimintatonniavustusta ei myönnetä yhdistyksen tai seuran perustoimintaan. Arviointiryhmä esittää, että Toimintatonnia ei myönnetä.

Avustusperiaatteiden (KH 19.12.2022 § 775) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä. 

Kuvaus

Pori Akatemia P20 (Musan Salama, Toejoen Veikot, FC Jazz ry) hakee 31.5.2023 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia 1000€ Porin Stadionilla järjestettävien ottelutapahtumien kuluihin. Kyseessä on heinä-elokuun aikana järjestettävät kotipelit, yhteensä kuusi kappaletta. Pori Akatemia P20 on porilaisen jalkapallon yhteenliittymä. Joukkue on toiminut yhdessä kahden vuoden ajan, tässä ajassa se on noussut P20 Ykkösestä, P20 SM-sarjaan. Toimintatonniavustus käytettäisiin ottelutapahtumien järjestelykuluihin Porin Stadionilla.

Päätös

Toimintatonnia ei myönnetä.

Allekirjoitus

Petteri Lahti, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Organisaatiotieto

Strategia- ja hyvinvointiyksikkö