§ 81 Hankeavustuksen myöntäminen, Asta ry

Lataa 

PRIDno-2023-2438

Päätöspäivämäärä

7.7.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteiden (KH 28.9.2020 § 501, päivitetty KH 19.12.2022 § 775) mukaan yhdistys voi hakea kaupungilta 1–3 vuotta kestävän kehittämishankkeen omarahoitusosuutta tai kuntaosuutta, kun hankkeen päärahoitus tulee joltain muulta rahoittajalta. Edellytyksenä myöntämiselle on, että hanke edesauttaa kaupungin strategian ja ohjelmien toteutusta. Kaupungin avustuksella voidaan kattaa omarahoitusosuus, joka on korkeintaan 30 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

Korkeintaan vuoden pituisten hankkeiden avustamisesta päättää elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja hankintavaltuuksien ja talousarviossa myönnetyn määrärahan puitteissa.

Liikunta on ParAsta- hanke tukee Pori 2030 -strategian osaavan Porin ja hyvinvoivan Porin sekä vastuullisuuden tavoitteita.

Kuvaus

Asta ry hake Porin kaupungilta hankeavustusta 1200 euroa Liikunta on ParAsta- hankkeelle ajalle 1.5.2023- 31.12.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 4000 euroa, josta kaupungilta haettavan avustuksen määrä on 1200 euroa hankkeen omarahoitusosuuteen. Haettavan avustuksen osuus kokonaiskustannuksista on 30%. 

Tavoitteena on kyetä jatkamaan Porin kaupungin ja MTKL:n rahoittamaa ParAsta liikkua- kehittämishanketta, joka toteutettiin ajalla 1.5.2022-30.4.2023.

Asta ry:n tavoitteena on jatkaa edellä mainittua kehittämistoimintaa ns. kevennetyllä mallilla vuoden 2023 loppuun (1.5.2023 -31.12.2023). Toiminnan jatkamisella säilytetään kontakti
kehittämishankkeeseen osallistujien kanssa.

ParAsta Liikkua- hankkeen kuvaus:

ParAsta Liikkua - hankkeen tavoitteena oli tarjota liikuntaohjelmaa ja parantaa työikäisten (18-65 vuotiaat): osatyökykyisten, päihdekuntoutujien, mielenterveyskuntoutujien ja kohderyhmään kuuluvien kokemusasiantuntijoiden sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia merkittävästi. Hankkeessa tavoitettiin kokeiluluonteisella toimintamallilla erityisessä syrjäytymisvaarassa olevat kohderyhmiin kuuluvat. 

Hanke toteutettiin ajalla 1.5. 2022 - 30.4. 2023. 

Hanke toteutettiin yhteistyössä Porin psykososiaaliset palvelut, Porin sivistystystoimialan liikuntapalvelut, Porin Sininauha Ry, Porin mielenterveysyhdistys Hyvis Ry, Aspa Palvelut Oy, Arviointi- ja kuntoutuspalvelut Lossi Oy kanssa. 

Hanketta edeltävä pilottivaihe (15.8 - 17.12) 2020 käynnistettiin tarjoamalla sitä neljän; Aspa- koti Valtin-, Porin kaupungin tuetun asumisen yksikön Taitelijakodin-, Lossi asumisyksikön asukkaille. Lisäksi palvelua tarjottiin Porin kaupungin kuntouttavan työtoiminnan työtoimintayksikköjen Tinki ja Jopin asiakkaille. Työikäisiä asukkaita ja asiakkaita näissä yksiköissä on n. 400 yhteensä. Kohderyhmästä valittiin 20 henkilöä pilottivaiheeseen. Pilotointi osoitti hankkeessa kuvatun toiminnan tarpellisuuden. 

Liikunta- ja nuorisoyksikön lausunto:

Hanke on kohdennettu työikäisiin, eri syistä työelämän ulkopuolella oleviin 18-65-vuotiaisiin porilaisiin. Hankkeen kohderyhmiä ovat osatyökykyiset, päihdekuntoutujat, mielenterveyskuntoutujat ja
kohderyhmään kuuluvat kokemusasiantuntijat. Hankkeen päätavoitteena on tarjota liikunnallista ohjelmaa ja edistää näin kohderyhmien fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

Hankkeen kohderyhmien liikkumisen edistäminen on erittäin tärkeää, sillä jo aiemmankin hankkeen kokemusten perusteella säännöllisellä liikkumisella saadaan muutosta aikaan osallistujien koetussa hyvinvoinnissa. Kaupungin liikuntapalveluiden on vaikea tavoittaa kohderyhmiin kuuluvia henkilöitä, joten nyt, kun aiemman hankkeen kautta on jo tavoitettu kohderyhmiin, heidän liikuttamistaan kannattaa jatkaa. Liikkumisesta ei ole hankkeen tavoittamien henkilöiden kohdalla välttämättä ehtinyt muodostua vielä pysyvää rutiinia, joten katko liikkumisessa saattaa aiheuttaa liikkumisen loppumisen kokonaan. Kaupungin liikuntapalveluiden näkökulmasta hanke on kannatettava, etenkin kun rahoituksella vahvistetaan hakijan edellytyksiä saada toiminnalleen jatkorahoitusta. 

​​

Päätös

Päätän myöntää Asta ry:lle Liikunta on ParAsta -hankkeen omarahoitusosuuteen hankeavustusta 1200 euroa ajalle 1.5.2023 -31.12.2023.

Avustus maksetaan Elinkeinotoiminnan ostopalvelut -kustannuspaikalta 14117403 tililtä 47550.

Hankeavustuksen saajan tulee noudattaa Porin kaupungin avustusperiaatteita (KH 28.9.2020 § 501, päivitetty KH 19.12.2022 § 775). Avustusperiaatteiden mukaisesti avustus voidaan periä takaisin kokonaan tai osittain, mikäli osoittautuu, ettei avustusta käytetä ehtojen mukaisesti. Hankkeen keskeytyessä yhdistyksellä on velvollisuus maksaa saamansa hankeavustus takaisin siltä osin, kun hanke jää toteutumatta. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan avustuksen käytöstä ja hankkeen tuloksista viipymättä hankkeen päätyttyä sekä hanketta toteutettaessa tuomaan esiin kaupungin osallistumisen rahoitukseen. Raportointi tapahtuu päärahoittajan raportointivelvoitteen mukaisesti.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö