§ 12 Hankintapäätös asemakaavan 609 1600 pohjoisosan liittymien aluevaraussuunnitelman tilaamisesta Ramboll Finland Oy:ltä

Lataa 

PRIDno-2023-3249

Päätöspäivämäärä

5.9.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö

Päätöksen peruste

Kaupunkisuunnittelu on arvioinut selvitystarpeita ja päätynyt esittämään kaavan laadintaan liittyvän aluevaraussuunnitelman laatimista yhteistyössä Ramboll Finland Oy:n kanssa.

 

 

Kuvaus

Työn tarkoituksena on varmistaa valtatien 8 sekä 1. asemakaava ja asemakaavan muutos Luotsinmäki-Hyvelä-Perko 609 1600 pohjoisosan liittymien (2 kpl) toimivuus ja palvelutaso ennustetilanteen liikennemäärillä.  

Asemakaavan kohdalle valtatielle 8 suunnitellaan porrastetut liittymät, joihin suunnitellaan toimivuustarkastelujen perusteella riittävän pitkät kääntymiskaistat. Suunnitelman perusteella päivitetään liittymäjärjestelyjen aiheuttamat 
muutokset aiemmin vuonna 2012 laadittuun aluevaraussuunnitelmaan.

Työn tuloksena on tarkoitus saada laadittua uusi aluevarauksien osalta korjattu asemakaavaedotus.

Sopimuskausi alkaa, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu.

Päätös

Päätetään​ edellä mainituin perustein, ​​että aluevaraussuunnitelma hankitaan Ramboll Finland Oy:ltä tarjouksen 22.8.2023 mukaisesti hintaan 22 000 € (+ alv. 24 %).

Allekirjoitus

Janne Vartia, vs.yksikön päällikkö, Elinvoima- ja ympäristötoimiala, Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö