§ 91 Suunnittelutarveratkaisu, Pietniemi

Lataa 

PRIDno-2022-5078

Päätöspäivämäärä

25.9.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei asemakaavaa.

Lounais-Porin oikeusvaikutuksettomassa osayleiskaavassa (hyv. 7.5.2001) rakennuspaikka sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta tai ympäristöarvoja (MU) sekä osittain pientalovaltaiselle asuntoalueelle, jota yleiskaavan tavoitetilanteeseen mennessä ei asemakaavoiteta (AP-1). Rakennukset sijoittuvat MU-alueelle.

Ei merkintöjä Satakunnan maakuntakaavassa.

Rakentamisrajoitus ja poikkeaminen

Rakennuspaikka on MRL 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Kyseessä on uusi rakennuspaikka. Rakentamisen määrä on rakennusjärjestyksen määräysten mukaista. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

1-kerroksinen noin 230 k-m²:n omakotitalon sekä noin 150 k-m² talousrakennuksen rakentaminen.

Rakennuspaikka

Noin 2 hehtaarin määräala kiinteistöstä [peitetty] Ameriikantien varrella. Rakennuspaikka on rakentamaton metsäinen alue.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala