§ 95 Poikkeaminen, Lammi

Lataa 

PRIDno-2023-3516

Päätöspäivämäärä

16.10.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Rakennuspaikalla voimassa Lampin rantakaava 609- R-37 (hyv. 9.7.1997), jossa rakennuspaikka on loma-asuntojen korttelialuetta (RA):

Loma-asuntojen korttelialue. Kullekin rakennuspaikalle saa rakentaa 1-asuntoisen loma-asuntorakennuksen, jonka kerrosala saa olla enintään 80 k-m2. Lisäksi rakennuspaikalle saa rakentaa enintään kaksi 20 k-m2 talousrakennusta. Loma-asunnon tulee sijoittaa vähintään 30 metrin etäisyydelle ja erillisen saunarakennuksen vähintään 15 metrin etäisyydelle keskivedenmukaisesta rantaviivasta.

Kaavan yleisissä määräyksissä todetaan muun ohella seuraavasti:

4. Rakennukset tulee sijoittaa rakennuspaikalla niin, että suurilta leikkauksilta vältytään. Rakennusten päärakennusaineena tulee käyttää puuta ja rakennukset tulee maalata maisemaan soveltuvilla väreillä. Kiiltäviä kateaineita tulee välttää. Rinteessä rakennukset on sijoitettava kasvillisuuden suojaan niin, että luonnonmukaiset ääriviivat säilyvät. Rannassa oleva suojapuusto tulee säilyttää.

Poikkeaminen

Poiketaan maankäyttö- ja rakennuslain 58.1 §:stä, jonka mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa (rakentamisrajoitus).

Poiketaan asemakaavamääräyksestä, jonka mukaan loma-asunto tulee sijoittaa vähintään 30 metrin etäisyydelle keskivedenmukaisesta rantaviivasta. Asemapiirroksessa loma-asunnon etäisyys rantaviivasta on 20 metriä.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Asian harkinta

Hakemuksen perustelujen mukaan maasto-olosuhteet huomioiden aiottu lomarakennuksen rakennuspaikka on ainoa mahdollinen, jolloin alueen luonnonmukaisuus puustoineen säilyy.

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Rakennuspaikan maasto huomioon ottaen lomarakennuksen sijoittaminen asemakaavamääräystä lähemmäs rantaa voidaan puoltaa. Hakemuksen mukainen poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista ja täyttää muutkin poikkeamiselle asetetut edellytykset. (MRL 171 §)

Työryhmä esittää poikkeamisluvan myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

80 m²:n lomarakennuksen rakentaminen

Rakennuspaikka

Kiinteistö [peitetty], osoite [peitetty]. Kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on 4705 m². Kiinteistö vastaa Lampin rantakaava 609- R-37 mukaista rakennuspaikkaa.

Rakennuspaikka on rakentamaton.

Päätös

Päätän myöntää haetun poikkeamisluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa poikkeamispäätöksen voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala