§ 93 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, Antiikin Kreikan tragedia (teatteriesitys)

Lataa 

PRIDno-2023-3551

Päätöspäivämäärä

11.10.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä ehdottaa, että tapahtumajärjestäjälle ei tapahtuma-​avustusta myönnetä,​ koska tapahtuma-​avustuksille määritellyt kriteerit eivät osittain täyty.

Seurojen tai muiden toimijoiden perustoimintaan kuuluvat yksittäiset ottelut, kilpailutapahtumat, turnaukset, näytökset tai yhdistysten merkkivuosijuhlat eivät pääsääntöisesti kuulu tapahtuma-avustusten piiriin. Voidakseen saada tapahtuma-avustusta, tapahtumalla tulee olla valtakunnallista tai vähintään merkittävää alueellista vaikuttavuutta. Koko seuran järjestämä valtakunnallinen turnaus tai kilpailutapahtuma voidaan katsoa avustuskelpoiseksi tapahtumaksi. Harrastusryhmien järjestämien tai harrastetason osallistujille kohdennettujen turnausten tai kilpailutapahtumien ei pääsääntöisesti katsota kuuluvan tapahtuma-avustusten piiriin.

 

Kuvaus

Tapahtuman esittely
Teatteri Monikasvot: Antiikin Kreikan tragedia - Kolme satua ihmisestä 

Antiikin Kreikan tragedia – Kolme satua ihmisestä on kolmesta nykyaikaan sovitetusta Antiikin klassisesta tragediasta (Kuningas Oidipus, Antigone, Medeia) koostuva esitys jossa tutkitaan yksilön ja yhteisön välisiä ristiriitoja, valtaa ja vallan väärinkäyttöä ja yksin jätetyn ihmisen asemaa maailmassa. Esitys huipentaa Teatteri Monikasvojen Antiikin Kreikan teatteria käsitelleen teemavuoden jonka aikana teatterissa on perehdytty Antiikin draamoihin ja tyylilajin historiaan. Esityksessä näyttelee 14 eri ikäistä porilaista harrastajaa (joista puolet ensimmäisessä roolissaan koskaan) ja sen sovituksesta ja ohjauksesta vastaa porilainen teatteri-ilmaisun ohjaaja Kaarlo Kankaanpää. Esityspaikakseen Monikasvot valtaa Porin Seudun Steiner-koulun juhlasalin osoitteessa Tasavallankatu 2. Esityspaikan valinnalla teatteri haluaa elävöittää Porin kaupunkikeskustaa, vahvistaa Porin imagoa
vaihtoehtoisen tee se itse-taiteen pääkaupunkina Suomessa sekä tuoda teatteritaidetta yleisön ulottuville verraten harvoin vastaavassa julkisessa käytössä olleessa tilassa. Antiikin Kreikan tragedia on Monikasvojen ensimmäinen ensi-ilta kahteen vuoteen ja siten tärkeä paluuprojekti vuosi sitten tähän aikaan lopettamisuhan alla olleelle teatterille. Esityksellä teatteri esittelee uusittua toimintaansa ja pyrkii nousemaan porilaisen harrastajateatteriskenen eturiviin kunnianhimoisena opetus - ja esitystoimintaa yhdistävänä aikuisten harrastajateatterina. Tapahtumana Antiikin Kreikan tragedia linkittyy Porin kaupungin Tapahtumien tiekartan tavoitteisiin
seuraavilla tavoilla:

1. Se ylläpitää tiekartassa määritettyä tapahtumien monipuolisuuden - ja muotoisuuden tavoitetta sekä tukee Porin visiota olla ympärivuotinen tapahtumakaupunki.
2. Se on Porin tavoitteen mukainen uusi, erilainen, ja kesäajan ulkopuolelle sijoittuva tapahtuma niin sisältönsä kuin esityspaikankin puolesta. 
3. Se on osa paikallista harrastajateatteriosaamisen ja tee se itse-kulttuurin perinnettä jolle Pori strategiansa mukaisesti haluaa "antaa rakkautta".
4. Se toimii pään avauksena Steiner-koulun ja porilaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyölle myös tulevaisuudessa esittelemällä uuden mahdollisen paikan missä toimia mikä on tärkeää kulttuuritilojen vajauksesta kärsineessä Porissa.

Kuvaus avustuksen käytöstä
Tapahtumaa varten tarvitaan rahaa seuraaviin kuluihin:
Ohjaaja Kaarlo Kankaanpään palkkio 1000 euroa
Säveltäjä Juha Loukkalahden palkkio 500 euroa
Graafikko Jenna Hietavirran palkkio 250 euroa
Valokuvaaja Mikael Leppäniemen palkkio 200 euroa
Esitystilan vuokra 500 euroa
Painotuotteet ja muu markkinointi 300 euroa
Puvustus ja tarpeisto 600 euroa
Kahvilakulut 300 euroa 
Muut kulut 10 % 365 euroa
Kaikki kulut yhteensä: 4015 euroa 

Tapahtuman arvioidut tulot ovat seuraavat:
Lipputulot (5 esitystä, katsojakeskiarvo 30 katsojaa esitys, lippujen hinnat 10/5, lipun hinta ka 7,5 euroa) 1125 euroa 
Kahvilatulot 720 euroa
Sponsorit 200 euroa 
Kansalaisfoorumin tuki 500 euroa
Porin kaupungin tapahtuma-avustus 1470 euroa
Kaikki tulot yhteensä: 4015 euroa 

Näytelmätyhmäyhdistys Monikasvot ry on hakenut taapahtuma-avustusta 1470 € Antiikin Kreikka Tragedia -teatteriesitykselle. 

Päätös

Päätän,​ että tapahtuma-​avustusta ei myönnetä,​ koska tapahtuma-​avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö