§ 102 Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen, Yyteri

Lataa 

PRIDno-2023-3903

Päätöspäivämäärä

20.11.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei voimassa olevaa asemakaavaa. Rieskalan asemakaava-alue sijaitsee noin 75 metrin etäisyydellä rakennuspaikasta.

Alueella on voimassa oikeusvaikutukseton Meri-Porin osayleiskaava (KV hyv. 6.3.2000), jossa rakennuspaikka on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP).

Vireillä olevan Yyterinniemen osayleiskaavan 21.6.2021 päivätyssä luonnoksessa rakennuspaikan alue on osoitettu kaavamerkinnällä AP; Uusi tai olennaisesti muuttuva pientalovaltainen asuntoalue.

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2:ssa taajamatoimintojen aluetta. Satakunnan maakuntakaavassa kaupunkikehittämisen kohdevyöhykkeellä (kk-1).

Rakentamisrajoitus ja poikkeaminen

Rakennuspaikka on maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta, missä rakennusluvan myöntäminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaisten erityisten edellytysten täyttymistä.

Poiketaan rakennusjärjestyksen 20 §:stä, jonka mukaan rakentamisen määrä saa olla enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkinkin enintään 600 k-m². 3600 m²:n kiinteistöllä rakennusoikeus 360 k-m². Asemapiirustuksen mukaan hankkeen toteuttamisen jälkeen rakennusoikeutta käytetty yhteensä 399 k-m², ylitys 39 k-m² (n. 11 %).

Poiketaan rakennusjärjestyksen 19 §:stä, jonka mukaan rakennuspaikan tulee olla vähintään 0,5 hehtaaria.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Kyseessä on olemassa oleva rakennuspaikka, jossa vanha omakotitalo korvataan uudella. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §) Poikkeaminen rakennusjärjestyksen enimmäisrakennusoikeudesta sekä rakennuspaikan pinta-alavaatimuksesta voidaan hyväksyä, koska kyseessä on vanha rakennuspaikka, jolla sijaitsee vanha talousrakennus. Rakentamisen kokonaismäärä ei lisäänny nykyiseen verrattuna. Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista ja poikkeamiselle on erityinen syy. (MRL 171 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

1-kerroksisen 129,5 k-m²:n omakotitalon rakentaminen. Olemassa olevan omakotitalo purkaminen.

Rakennuspaikka

Kiinteistö [peitetty], osoite[peitetty]. Pinta-ala kiinteistörekisterin mukaan 0,36 ha.

Rakennuspaikalla sijaitsee omakotitalo 140 k-m², joka puretaan, sekä 270 k-m²:n talousrakennus.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun ja poikkeusluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala