§ 105 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, ABC-cup

Lataa 

PRIDno-2023-3623

Päätöspäivämäärä

23.11.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste ABC -tapahtumalle

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman esittely
Tapahtuma on Suomen taitoluisteluliiton alainen yksinluistelun seurakilpailu, jossa on kilpailusarjoina A- silmut, kansalliset noviisit, debytantit sekä SM-noviisit. Kilpailuun kutsutaan kaikki Suomen taitoluisteluseurat. Mukaan mahtuu 80-100 luistelijaa / kilpailupäivä ja todennäköisesti luistelijoita on noin reilusta kahdestakymmenestä eri seurasta. ABC-cup järjestetään nyt toista kertaa.  Ennen viime vuoden kisaa Porin taitoluistelu ry oli pitkään suunnitellut oman vuosittain toistuvan, Suomen taitoluisteluliiton alaisen seurakilpailun järjestämistä. Tavoite täyttyi kun saimme viime ja tänä vuonna STLL:lta luvan kilpailun järjestämiseksi. Monella suomalaisella seuralla on tällaisia omia kisoja, jotka tuovat paikallista osaamista hyvin esille. Ennen viime vuoden kisaa tavoitteena oli, että osallistumismahdollisuutta tarjottaisiin myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja kilpailu olisi kansainvälinen kilpailu. Esimerkiksi Virosta ja/tai Ruotsista osallistutaan muihinkin Suomen kisoihin. Kilpailu oli kuitenkin niin suosittu, että osallistujia jouduttiin karsimaan paljon jo Suomen tasolla. Kilpailun järjestämisaika on hyvä, koska syksyllä kisoja on alkuvuotta vähemmän.Viime vuonna tapahtuma järjestettiin yhteistyössä S-ketjun kanssa. Tänä vuonna seura järjestää tapahtuman itse ja ensi vuodeksi tapahtumalle pyritään löytämään uusi yhteistyökumppani, joka tulee
jatkossa vaikuttamaan tapahtuman nimeen. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Kuvaus avustuksen käytöstä 
Avustus käytetään alla mainittuihin menoihin lukuunottamatta tuomarikuluja:

KUSTANNUSARVIO: 

MENOT
Seuran työntekijöiden palkat: 800 € 
Toimistotarvikkeet: 50 €
Ruokatavarat (kioski/talkooväki): 100 €
Accontor: 400 €
Jäämaksut: 1000 €
Palkinnot: 100 € 
Tuomareiden ja valmentajien ruokakulut: 500 €
Tulospalvelu (sis. kuvaukseen tarvittavan laitteiston): 600 €
Tuomareiden kulut: 1500 €


MENOT YHTEENSÄ: 5050 €

TULOT (arvio):
Osallistujilta laskutettavat tuomarikulut: 1500 €
Muut tulot (osallistumismaksut ja kioskimyynti): 3400 €
Mahdollinen Porin kaupungin tapahtuma-avustus: 1800 €
Yhteensä: 6700 €

TULOS: 1650 €

Porin Taitoluistelu ry on hakenut tapahtuma-avustusta 1800 € ABC-cup -tapahtumalle 

Päätös

Päätän myöntää Porin Taitoluistelu ry:n  ABC -tapahtumalle tapahtuma-avustusta yhteensä 1000 € hakusumman ollessa 1800 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. Tapahtuma-ajankohta on 4.-5.11.2023.

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin..

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö