§ 11 "Päätös

Lataa 

PRIDno-2024-150

Päätöspäivämäärä

18.1.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Yksinluistelun senioreiden, junioreiden ja noviisien lohkokilpailu-tapahtumalle apahtumalle

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.
     

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Tapahtuma on Suomen taitoluisteluliiton alainen yksinluistelun 2. lohkokilpailu, jossa on kilpailusarjoina kansalliset seniorit, juniorit ja noviisit. Kilpailu on Suomen Taitoluisteluliiton alainen kilpailu. Ensimmäisestä ja tästä toisesta lohkokilpailusta valitaan parhaimmat pisteet saaneet luistelijat maaliskuussa luisteltavaan finaaliin. Porin Taitoluistelu pyrkii saamaan järjestettäväkseen joka kaudella yhden lohko-, valinta- tai finaalikilpailun. Noviiseilla on yhden päivän kilpailu ja junioreilla ja seniroreilla kilpailut kestävät kaksi päivää. Lauantaina luistellaan lyhytohjelma ja sunnuntaina vapaaohjelma. Yksinluistelun kansalliset sarjat on jaettu Suomessa neljään lohkoon ja kilpailuun kutsutaan kaikki 1. lohkossa kilpailevat kyseisten sarjojen luistelijat. Mukana on 73 luistelijaa 11 eri seurasta. Mukana olevat seurat ovat: Espoon Taitoluisteluklubi, Etelä-Vantaan Taitoluistelijat, Helsingin luistelijat, Porin Taitoluistelu, Rauman Taitoluistelijat, SalPa Taitoluistelu (Salosta), Skating Club Turku, Skating Team Parainen, Turun Riennon Taitoluistelu, Tikkurilan Taitoluisteluklubi ja VG-62 Taitoluistelu (Naantali). Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Kuvaus avustuksen käytöstä
Avustus käytetään alla mainittuihin menoihin lukuunottamatta tuomarikuluja:
KUSTANNUSARVIO: MENOT
Toimistotarvikkeet: 100 €
Ruokatavarat (kioski/talkooväki):100 €
Accontor: 500€
Jäämaksut: 1500€
Palkinnot: 150 €
Tuomareiden ja valmentajien ruokakulut: 500 €
Tulospalvelu (sis. kuvaukseen tarvittavan laitteiston): 600 €
Tuomareiden kulut: 1500 €
MENOT YHTEENSÄ: 4.950 €

TULOT (arvio): Osallistujilta laskutettavat tuomarikulut: 1500 €
Muut tulot (osallistumismaksut ja kioskimyynti): 4100 €
Mahdollinen Porin kaupungin tapahtuma-avustus: 1500 €
Yhteensä: 7100 €
TULOS: 2.150 €

Porin Taitoluistelu ry on hakenut tapahtuma-avustusta 1500 € Yksinluistelun senioreiden, junioreiden ja noviisien lohkokilpailu -tapahtumalle

Päätös

Päätän myöntää Porin Taitoluistelu ry:n Yksinluistelun senioreiden, junioreiden ja noviisien lohkokilpailu -tapahtumalle tapahtuma-avustusta yhteensä 1000 € hakusumman ollessa 1500€ tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö