§ 4 Määrärahasiirto TA2023, työllistämismäärärahojen siirto elinvoima- ja ympäristötoimialalta tekniselle toimialalle

Lataa 

PRIDno-2024-93

Päätöspäivämäärä

17.1.2024

Päätöksen tekijä

Talous- ja hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Talousarvion 2023 yhteydessä vahvistetun erillisvaltuuden mukaan talous- ja hallintojohtajalla on oikeus päättää määrärahasiirroista toimialojen sekä käyttötalous- ja investointiosien välillä. Määrärahan käyttötarkoitus ei saa kummassakaan tapauksessa muuttua.

Kuvaus

Kaupungin perinteinen työllistämistoiminta on liittynyt pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien työllistämiseen valtion palkkatuen avulla määräaikaisiin työsuhteisiin kaupungin yksiköihin ja pajoille. Työllistämisjaksoilla on pystytty tarjoamaan työkokemusta ja samalla vaikutettu yksilön ja kaupungin talouteen positiivisesti. 

Palkkatukityöjaksolla ei kerry ns. työllisyysehto kuuden kuukauden työjakson aikana (toisin kuin ei-tuetussa työsuhteessa). Tästä syystä kaupunki on tukenut noin kahden kuukauden jatkoja, jotta työllistetty saa työllisyysehdon täyteen ja poistuu työmarkkinatuen maksuosuuslistalta. Näihin jatkoihin ei useinkaan saa valtion tukea, vaan ne maksetaan puhtaasti kaupungin määrärahoista.

Tekninen toimiala on maksanut näitä kyseisiä jatkoja, joihin määrärahat siirretään elinvoima- ja ympäristötoimialalta.

 

Päätös

Päätän, että teknisen toimialan työllistettyihin siirretään työllistämismäärärahaa työllisyydenhoidon kustannuspaikalta 132 000 euroa sisältäen sivukulut. 

Allekirjoitus

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, konsernipalvelut, talous- ja hallintoyksikkö

Organisaatiotieto

Talous- ja hallintoyksikkö