§ 10 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, Painonnoston peruskoululaisten mestaruuskilpailut

Lataa 

PRIDno-2023-3702

Päätöspäivämäärä

17.1.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Päätöksen peruste Painonnoston peruskoululaisten mestaruuskilpailuille

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Puntti-Karhut järjestää kaikille Suomen peruskoululaisille avoimet painonnoston mestaruuskilpailut helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Porin urheilutalolla . Kilpailutapahtuman tavoitteena on vankistaa Poria nuorten painonnoston pääkaupunkina. Lauantaina ja sunnuntaina Porin urheilutalolla tapahtuvaan kilpailuun odotetaan noin sataa kilpailijaa, joista noin 90% Porin talousalueen ulkopuolelta. Urheilijoiden mukana Poriin saapuu kymmeniä valmentajia, huoltajia sekä perheitä ja muita tukijoukkoja. Kilpailutapahtuma on avoin ja yleisölle maksuton ja paikalle toivotetaan tervetulleeksi kaikki urheilusta kiinnostuneet. Lisäksi koko kisaviikonloppu striimataan maksuttomana suorana lähetyksenä jotta näkyvyys tapahtumalle sekä sen tukijoille olisi valtakunnallisesti mahdollisimman suuri. Tapahtuman ajankohta helmikuun alussa ennen hiihtolomasesonkia varmistaa riittävän majoitus- ja palvelukapasiteetin osallistujille sekä yleisölle.

Avustuksen käytön kuvaus
Haemme avustusta tapahtumantilavuokran rahoittamiseksi - tilavuokra 1404 euroa (Porin tilavarauksen laskelma tapahtumaan varattujen Porin urheilutalon tilojen perusteella) Lisäksi tapahtumaan hankitaan mm. talkooväen paidat, ruokailut viikonlopun ajaksi sekä kilpailijoiden palkinnot joiden kustannusarvio yhteensä noin 1500 euroa. Tämä summa katetaan kilpailijoiden osallistumismaksuilla sekä sponsoreiden tuella. 

Puntti-Karhut ry hakee tapahtuma-avustusta 1404 € Painonnoston peruskoululaisten mestaruuskilpailut -tapahtumalle 

 

Päätös

Päätän myöntää Puntti-Karhut ry:n Painonnoston peruskoululaisten mestaruuskilpailut -tapahtumalle tapahtuma-avustusta yhteensä 1404 € hakusumman ollessa 1400 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. Tapahtuma-ajankohta on 3.-4.2.2024

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin..

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö