§ 1 Toimintatonnin myöntäminen, konsertti urkusäestyksellä

Lataa 

PRIDno-2023-4260

Päätöspäivämäärä

16.2.2024

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus ei täytä avustusperiaatteisiin kirjattuja yleisiä avustuksen myöntämisen kriteerejä. Toimintatonniavustusta ei myönnetä toistuvaan toimintaan, eikä henkilökohtaiseen apurahaan, lisäksi hakemuksessa esitetty palkkioiden osuus on huomattavan suuri.

Arviointiryhmä esittää, että Toimintatonnia ei myönnetä.

Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä. 

Kuvaus

[peitetty] ja työryhmä hakee 17.1.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia 1000€ C.Saint-Saëns: Samson ja Dalila Highlights -konsertti 
urkusäestyksellä, toteuttamiseen 28.4. Keski-Porin kirkossa.

Kyseessä on kiertävä kokoonpano, jolla on myös mahdollisia muita esityksiä Satakunnan alueella. Tarkoituksena on tuoda teosta tunnetuksi, koska sen aihepiiri on jatkuvasti ajankohtainen. Raamatullisen aiheensa vuoksi teos soveltuu erinomaisesti esitettäväksi kirkkouruilla säestäen. Kohderyhmänä ovat kaikki raamatullisesta draamasta ja oopperasta kiinnostuneet ja kirkkokonserteissa kävijät. Konserttiin ei ole ikärajoituksia. Yhteistyökumpanina on Keski-Porin seurakunta. 

Musiikki on osallistavaa ja hyvinvointia ja terveyttä tukeva voima. Esitys on kirkossa keskeisellä paikalla, ja esitykseen on vapaa pääsy, joka madaltaa kynnystä osallistua musiikkitapahtumaan.
Teos sisältää paljon kauniita ja liikuttavia melodioita jotka voivat tuoda elämyksiä ja lohtua kuulijoille.

Kustannuksia syntyy urkurin ja laulajien palkkioista ja matkakuluista sekä markkinoinnista ja muista materiaalikuluista. Mahdollisia tuottoja tulee vapaaehtoisesta ohjelmamaksusta.

Päätös

Toimintatonnia ei myönnetä.

Allekirjoitus

Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, kulttuuriyksikkö

Organisaatiotieto

Strategia- ja hyvinvointiyksikkö