§ 45 Porin Mäntyluodon ja Kaanaankorven meriuposkuoriaisselvityksen hankintapäätös

Lataa 

PRIDno-2024-1407

Päätöspäivämäärä

3.4.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Selvitys tilataan puitesopimuskumppani Sitowise Oy:ltä, sillä heidän asiantuntijansa tuntevat alueen hyvin aikaisempien selvityksien vuoksi. 

Kuvaus

Kyseessä on asemakaavakohteeseen liittyvä selvitys, jossa asianmukaisin menetelmin tulee selvittää, esiintyykö meriuposkuoriaista, ja miten tämä vaikuttaa maankäytön suunnitteluun kohteessa. Kohteissa on 2023 tehty merenalaisen luonnon selvitys, jossa kohteista löytyi meriuposkuoriaiselle soveltuvaa ravintokasvia. 
Lisäksi selvitetään hapsividan esiintymistä.  Selvitykset toteutetaan pintasukeltamalla lajille soveltuvissa elinympäristöissä. 

Maastotyöt toteutetaan heinä-elokuussa 2024. Maastotyöt raportoidaan selvitysten päätyttyä elo-syyskuun 2024 aikana. Työ valmistuu 1.10.2024 mennessä.Sopimuskausi alkaa heti, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja sopimus on  allekirjoitettu.

Työ hankitaan Sarastian puitesopimuksen luontoselvitysten osakokokonaisuuden puitteissa, jolloin hankinnassa on muutoksenhakukielto. Hankinnan kokonaiskustannukset ovat 11968 € € (alv 0 %).. Selvitys tilataan puitesopimuskumppani Sitowise Oy:ltä, sillä heidän asiantuntijansa tuntevat alueen hyvin aikaisempien selvityksien vuoksi.

Päätös

Päätetään edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että Porin Mäntyluodon ja Kaanaankorven meriuposkuoriaisselvitys hankitaan Sitowise Oy:ltä.

Allekirjoitus

Etunimi Sukunimi, titteli/virkanimike, toimiala, organisaatioyksikkö

Organisaatiotieto

Kaavoitusyksikkö