§ 4 Merimestan ravintolatilojen vuokrasopimuksen päivitys

Lataa 

PRIDno-2024-1209

Päätöspäivämäärä

19.3.2024

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, tilayksikkö

Päätöksen peruste

Tilayksikön päällikkö päättää yksikössään huoneenvuokrauksista, kun vuosivuokra on alle 50 000 euroa. 

Kuvaus

Porin kaupunki omistaa ravintolaliiketoimintaa palvelevan liiketilan Reposaaressa. Ravintola Sävel & Sävel Oy on vuokrannut Ravintola Merimestaa 1.8.2001 alkaen toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella. Sopimuksessa vuokraa ei oltu sidottu elinkustannusindeksiin eikä muutakaan vuokrantarkistusta ole tehty.

Kohteeseen on tehty investointeja, joten vuokran määrän tarkistaminen on tullu ajankohtaiseksi. Vuokran tarkistamisesta neuvoteltiin vuokralaisen kanssa ja sovittiin, että  vuokraa korotetaan. Korotuksen määräksi sovittiin 200 euroa kuukaudessa, eli korotus on 19,49 % suurempi kuin aikaisempi sopimus. Samalla sovittiin, että vuokrasopimus sidotaan elinkustannusindeksiin. Vuokrasopimuksen irtisanomisehto säilyy kolmessa kuukaudessa ja tammikuu on vuokravapaa.

 

Päätös

Päätän, että vuokrasopimus tarkistetaan esityksen mukaan.

Allekirjoitus

Mikko Viitala, tekninen toimiala, tilayksikön päällikkö 

Organisaatiotieto

Tilayksikkö