§ 40 Poikkeaminen, Noormarkku

Lataa 

PRIDno-2024-1311

Päätöspäivämäärä

25.3.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Rakennuspaikalla ei ole asemakaavaa eikä yleiskaavaa. Maakuntakaavassa ei ole merkintää. Rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus määräytyy Porin kaupungin voimassa olevan rakennusjärjestyksen mukaisesti ollen 155 m².

Poikkeaminen

Poiketaan, MRL 72 §:

Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hakemukseen.

Poikkeamisen perustelut

Uuden vapaa-ajanasunnon rakentaminen asemapiirroksessa esitettyyn paikkaan on voimassa olevan rakennusjärjestyksen määräysten mukainen. Alueella ei ole kaavoja ohjaamassa rakentamista.

 

 

Poikkeamisen harkinta

Hakemusta on käsitelty elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä 12.3.2024. Työryhmä puoltaa poikkeamisluvan myöntämistä.

Uuden vapaa-ajanasunnon rakentaminen ja vanhan vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutos vierasmajaksi (talousrakennus) ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista ja täyttää muutkin poikkeamiselle asetetut edellytykset (MRL 171 §).

Työryhmä esittää poikkeamisluvan myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 25 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

Rakennetaan uusi vapaa-ajanasunto (66 k-m²). Olemassa olevan vapaa-ajanasunnon käyttötarkoitus muutetaan vierasmajaksi (talousrakennus).

 

Rakennuspaikka

Tila [peitetty], osoite [peitetty].

Kiinteistön pinta-ala kiinteistörekisterin mukaan 30 480 m².

Rakennuspaikalla sijaitsee rakennusrekisterin mukaan nykyisen vapaa-ajanasunnon lisäksi saunarakennus (15 m²). Asemapiirroksessa on esitetty lisäksi useampi katos tai muu vastaava talousrakennus/-rakennelma. Muiden rakennelmien kappalemäärän rakennusjärjestyksenmukaisuus sekä nykyisen vapaa-ajanasunnon eriävät neliötiedot rakennusrekisterissä (29 m²) ja asemapiirroksessa esitettyyn (42 m²) tulee selvittää rakennuslupakäsittelyn yhteydessä.

Päätös

Päätän myöntää haetun poikkeamisluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa poikkeamispäätöksen voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Rakennusvalvontayksikkö