§ 8 Toimintatonnin myöntäminen, Samplausta Pelle Hermannin leikkipuiston soittimilla

Lataa 

PRIDno-2023-4260

Päätöspäivämäärä

14.4.2024

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 29.01.2024 § 38. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa. Toimintatonni voidaan myöntää kuluvana vuotena tapahtuvaan toimintaan ja sen käytöstä on raportoitava vuoden loppuun mennessä. Toimintatonni voidaan myöntää esimerkiksi uudenlaisen toiminnan kokeilemiseen tai käynnistämiseen, yleisötilaisuuden, seminaarin tai pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Toimintatonnia ei voi saada toimintaan, johon hakija saa Porin kaupungin toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetä: yhdistyksen tai seuran perustoimintaan, vuosittain toistuviin tapahtumiin, julkaisujen tekemiseen, ammattilaisille suunnattuihin koulutuksiin, seminaareihin tai verkostotapahtumiin, henkilökohtaiseen apurahaan, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kiinteästi liittyvään toimintaan, käyttöomaisuushankintoihin, myytävän tuotteen valmistamiseen, yhdistyksen tai yksityishenkilön merkkivuosijuhliin. Lisäksi tulee huomioida, että avustusta ei voi käyttää toistuvasti samaan tai samankaltaiseen toimintaan. Avustus saa sisältää korkeintaan 40 % palkkoja tai palkkioita.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus täyttää avustusperiaatteisiin kirjatut yleiset avustuksen myöntämisen kriteerit. Tapahtumalla on selkeä yhteys kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen, sillä se hyödyntää uudenlaisen yhteisötaiteen luomisessa lapsiperheiden suosimaa leikkipuistoa ja tarjoaa osallistumisen ja uuden oppimisen mahdollisuuksia toimintaan osallistuville lapsille ja nuorille. 

Arviointiryhmä esittää Toimintatonnin, 1000 euroa, myöntämistä.

Avustusperiaatteiden (KH 29.01.2024 § 38) mukaan Toimintatonnit myönnetään vapaa-ajan lautakunnan alaisen viranhaltijan päätöksellä. 

Kuvaus

Pasi Salmi hakee 8.3.2024 saapuneella avustushakemuksella Toimintatonnia, 1000 euroa, Samplausta Pelle Hermannin leikkipuiston soittimilla, äänenkäsittelyä ja äänitteen tekeminen -toimintaan. Kyseessä on uudenlaisen yhteisötaiteen ja teoksen tuottaminen. Toiminnan järjestämisestä vastaa Syntetisaattoreiden maailma työryhmä. 

Työskentelyajankohtana on huhti-syyskuu ja julkaisuajankohta syys-lokakuussa 2024. Toiminnan kohderyhmänä ovat 9-15-vuotiaat lapset ja nuoret. Yhteistyökumppaneja ovat: Moderni Kanuuna ry / Pori Film Lab – studio- & toimitila, Syntetisaattoreiden maailma työryhmä - työpajaohjaus, ARS Pori - esiintyminen festivaaleilla Porin kaupunkiolohuoneella, Palmgren opisto ja Cygnauksen koulun musiikkiluokat. 

Pelle Hermannin leikkipuisto on pitkään ollut merkittävä paikka lapsiperheille. Sinne rakennetut soittimet, kuten kellopeli, rumpupallo ja kitarakeinu on viritetty soimaan harmonisesti keskenään. Tarkoituksena on harjoitella lapsiryhmien kanssa samplausta Pelle Hermannin leikkipuiston soittimilla ja opetella äänenkäsittelyä. Tämän jälkeen pienryhmissä Pori Film Lab äänitysstudiossa
yhdessä Syntetisaattoreiden maailma työpajan samplaamiseen erikoistuneiden jäsenten kanssa. Sample voi olla mikä tahansa digitaaliseen muotoon muunnettu äänite. Näitä yksittäisiä ääniä
voidaan jälkikäteen muokata lukuisin eri tavoin digitaalisen samplerin avulla, joka voi olla fyysinen tai virtuaalinen instrumentti tietokoneella. Tällaista toimintaa ei ole Porissa ennen kokeiltu musiikin ja teknologian saralla.

Taiteellisena tavoitteena on lähestyä Pelle Hermannin soitinpuistoa luovana soitinpankkina ja näyttää sen mahdollisuudet uuden taideteoksen luomisessa lapsille ja nuorille. Laajemmin
ajateltuna teos voi auttaa kuulemaan myös muun arkisen ympäristön eri tavalla. Sample-työpajoissa, voidaan taas opettaa mitä mahdollisuuksia musiikkiteknologia tarjoaa äänenkäsittelyyn ja luovuuteen.

Kustannuksia syntyy materiaalikuluista, markkinoinnissa, palkoista ja palkkioista, matkakuluista. Syntetisaattoreiden maailma - työryhmä on saanut toimintaan TAIKE:n apurahaa ja lisäksi käytettävissä on mukana olevien toimijoiden omarahoitusta. 

 

Päätös

Toimintatonni-avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti samplausta Pelle Hermannin puistossa - toimintaan. 1000 euron avustus maksetaan kustannuspaikalta 1414410003 toiminnolla 1411120 hakijan ilmoittamalle tilille.

Avustuksen ehdot:

  • Hakija voi tarvittaessa siirtää hakemuksessa ilmoitettua tapahtuman ajankohtaa myöhempään ajankohtaan tänä vuonna pakottavasta syystä keskusteltuaan toimintatonnien arviointiryhmän kanssa.
  • Mikäli tapahtuma/toiminta peruuntuu tältä vuodelta, on saatu avustus palautettava kokonaisuudessaan.
  • Avustus on käytettävä hakemuksessa esitettyjen tietojen ja avustuspäätöksen mukaisesti. Toiminnan sisältöön ja kustannuksiin liittyvistä muutostarpeista on keskusteltava etukäteen toimintatonnien arviointiryhmän kanssa. 
  • Avustuksen saajan tulee huomioida, että avustusta ei saa käyttää myytävän tuotteen valmistamiseen.
  • Mikäli avustusta ei käytetä täysimääräisesti, on hakijan palautettava jäljelle jäänyt summa kaupungille.
  • Avustuksen käytöstä on raportoitava 31.12.2024 mennessä sähköisen raportointilomakkeen kautta. Raportoinnissa tulee selvittää tapahtuman/toiminnan toteutusajankohta ja -paikka, osallistujamäärä ja tapahtuman/toiminnan järjestämiseen osallistuneet yhteistyökumppanit sekä eriteltävä hankkeen toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset myös siltä osin, kun niitä ei kateta kaupungin avustuksella.

Allekirjoitus

Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, kulttuuriyksikkö

Organisaatiotieto

Strategia- ja hyvinvointiyksikkö