§ 60 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, Pii Poon LEGO -rakennustapahtuma Pori 2024

Lataa 

PRIDno-2024-1165

Päätöspäivämäärä

23.4.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Pii Poo Oy:n LEGO -rakennustapahtumalle  

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

    Myönnetty avustus on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetun komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 mukaista vähämerkityksistä valtiontukea (de minimis -tuki). Se tarkoittaa, että avustuksen ei katsota vääristävän kilpailua tai vaikuttavan jäsenmaiden väliseen kauppaan eikä niistä tarvitse tehdä ennakkoilmoitusta komissiolle.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Pii Poon LEGO-tapahtuma on koko perheen hauska ja toiminnallinen perhetapahtuma. Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa LEGO-rakentaja näytteilleasettajana, ja tuoda omat LEGO-rakennelmat esille tapahtuman ajaksi. Tapahtuman vieraat pääsevät katsomaan teoksia ja keskustelemaan rakentajien kanssa. Tapahtumassa on lisäksi suuria erilaisia LEGO-rakentelupisteitä kaiken ikäisille, joissa vieraat voivat rakennella ja luoda tapahtumaan sisältöä. Tapahtumassa voi tavata myös mm. LEGO Masters ohjelmasta tuttuja LEGO-rakentajia.

Kuvaus avustuksen käytöstä
Avustuksella pyritään tasaamaan tapahtuman taloudellista riskiä ja lisäämään markkinoinnin kautta näkyvyyttä Porissa ja lähialueilla. Tarkoitus on jatkaa tapahtuman toteutusta vuosittain Porissa. Mahdollinen avustus osaltaan tukee em. tavoitetta.
Kustannusarvio 6 000 €
Tilavuokra 2 500 €
Majoitus 4 500 €
Ohjelma 3 000 €
Kalusteet ja varusteet 1 500 €
Logistiikka 3 500 €
Järjestyksenvalvonta + EA 8 000 €
Henkilöstökulut 6 000 €
Markkinointi 35 000 € 

Arvio tuloista 37 000 €
Lipunmyynti 28 000 €
LEGO-myynti 45 000 € KATE

Arvio tuloksesta + 2 740€

Pii Poo Oy on hakenut tapahtuma-avustusta Pii Poon LEGO -rakennustapahtumaan 4900 €

Päätös

Päätän myöntää Pii Poon LEGO -rakennustapahtumalle 2000 € tapahtuma-avustusta yhteensä hakusumman ollessa 4900 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö