§ 55 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, Pieni yösoitto -konsertti Porin Ahlaisten kirkossa

Lataa 

PRIDno-2024-672

Päätöspäivämäärä

11.4.2024

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Peruste Pieni yösoitto -konsertti Porin Ahlaisten kirkossa  -tapahtumalle 

  • Tapahtuma on eettisesti hyväksyttävä ja noudattaa Suomen lakia.
  • Tapahtuma toteuttaa kaupunkistrategian porilaisia arvoja; avoimuus, rakkaus, rohkeus
  • Tapahtuma tukee Tapahtumien tiekartan tavoitteita.
  • Tapahtuma tukee kaupunkilaisten hyvinvointia.
  • Tapahtuma vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Tapahtuma vaikuttaa positiivisesti alueen imagoon ja tuo kaupungille näkyvyyttä paikallisesti ja/tai valtakunnallisesti.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus

Satakunnan Soitannollinen Seura ry:n tarkoituksena on edistää ja ylläpitää kamarimusiikin asemaa Satakunnassa. Nyt suunnitelmissa oleva perinteinen Pieni yösoitto -konsertti elokuussa 2024 Ahlaisten kirkossa tarjoaa ainutlaatuisen yhteisöllisen lisänsä Porin kulttuuritarjontaan. Pieni yösoitto -konsertti on järjestetty Ahlaisissa vuosittain elokuussa vuodesta 1994 lähtien. Satakunnan Soitannollinen Seura on jatkanut perinnettä vuodesta 2018 alkaen. Konsertin järjestämisessä eri toimijoita Satakunnan Pori sähköinen asiointi - Tapahtuma-avustushakemus Sivu 1. Asia lähetetty: 09.02.2024 14:28:48. Lähettäjä: Peltonen Juha-Pekka Asia: 651842305 Soitannollisen Seuran lisäksi ovat Meri-Porin seurakunta ja joukko Porin alueella vaikuttavia sekä Porin alueelta lähtöisin olevia muusikoita. Pääsymaksuton konsertti on tarkoitettu kaikenikäisille, kamarimusiikista kiinnostuneille kuulijoille.

Avustuksen käytön kuvaus

Haettavan avustuksen suuruus sekä seuran oma rahoitus:
8 muusikkoa, työkorvaus á 250 euroa, josta haetun avustuksen osuus 200 euroa/muusikko ja seuran osuus 50 euroa/ muusikko
yht. 2000 euroa, josta avustuksen osuus yht. 1600 euroa. Haettava avustus matkakorvauksiin esiintyjille yht. 200 euroa.

Satakunnan Soitannollinen Seura ry on hakenut tapahtuma-avustusta Pieni yösoitto -konsertti Porin Ahlaisten kirkossa  -tapahtumalle 1800 €

Päätös

Päätän myöntää Satakunnan Soitannollinen Seura ry:n Pieni yösoitto -konsertti Porin Ahlaisten kirkossa  -tapahtumalle 1200 € tapahtuma-avustusta yhteensä hakusumman ollessa 1800 € tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö