Tekninen lautakunta, kokous 30.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Hangassuon jätekeskuksen ja Tiiliruukin lajitteluaseman maa-alueiden vuokraaminen, Keräämö Oy

PRIDno-2023-1037

Valmistelija

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Perustelut

Porin, Harjavallan, Kokemäen, Merikarvian, Nakkilan, Pomarkun, Siikaisten ja Ulvilan yhdessä omistama kunnallinen jätehuoltoyhtiö aloitti toimintansa 1.4.2023. Yhtiö huolehtii jäsenkuntiensa jätehuollon palveluiden toteuttamisesta, joista keskeisimpiä ovat Hangassuon jätekeskus ja Tiiliruukin lajitteluasema. Hangassuon maa-alueet (609-119) ja Tiiliruukin lajitteluaseman tontti (609-33-3-8) on vuokrattu sisäisellä vuokrasopimuksella Teknisen toimialan jätehuollolle. Koska jätehuollon toiminnot siirtyivät 1.4.2023 alkaen Keräämö Oy:lle, myös maa-alueiden hallinta tulee sopimuksella luovuttaa yhtiölle samasta ajankohdasta lukien, josta myös alkaa yhtiön vuokranmaksuvelvollisuus. Vuokrasopimukset esitetään solmittavaksi 30 vuodeksi ja vuokra-aika alkamaan takautuvasti ajalle 1.4.2023-31.12.2053.

Vuokrattavan Hangassuon jätekeskuksen alueen pinta-alaa pienennetään samassa yhteydessä Keräämö Oy:n tarpeita vastaavaksi yhtiön esittämän aluerajaustoiveen mukaisesti. Yhtiölle vuokrataan Eurajoen kunnan puolelta pinta-alaltaan 255 563 m2:n suuruinen alue tilasta Hangassuo 442-401-21-0 ja Porin kaupungin puolelta 148 616 m2:ä tilasta Kyttälä III 609-450-8-10, 27 012 m2:ä tilasta Vähäpelto 609-450-8-22 sekä 239 m2:ä tilasta Kaunokumpu I 609-450-8-11 eli yhteensä noin 431 430 m2:n suuruinen alue, jolle kaupunki on antanut hallinta-aluetunnuksen 609-00324. Alueet on merkitty voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa jätteenkäsittelyalueiksi (EJ). Luovutettava alue hinnoitellaan soveltaen kaupunginvaltuuston päätöksellään 25.2.2013 § 89 Peittoon teollisuus- ja läjitysalueelle vahvistamaa hinnoittelua 2 euroa/m2 sidottuna elinkustannusindeksin vuoden 2012 keskilukuun 1863. Vanhan kaatopaikan alue (141 340 m2) vuokrataan alennetulla hinnalla -50 %, koska alueen käyttöön ja hyödyntämiseen kohdistuu merkittäviä rajoitteita. Vuosivuokra on 5 % vahvistetusta yksikköhinnasta. Edellä mainitulla hinnoittelulla laskettu elinkustannusindeksiin sidottava vuosivuokra on 41 847 euroa elinkustannusindeksin vuoden 2022 keskiluvun 2161 kohdalla.

Tiiliruukin lajitteluasema puolestaan sijaitsee teollisuustontilla 609-33-3-8, jonka pinta-ala on 13 413 m² ja rakennusoikeutta tontilla on 5365 k-m². Tontti on voimassa olevassa asemakaavassa osoitettu ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuus- ja varastorakennusten tontiksi (TY-3). Kaupunginvaltuuston päätöksellään 9.12.2013 § 252 vahvistama yksikköhinta Tiiliruukin teollisuustonteille on 8,80 €/m² elinkustannusindeksin vuoden 2012 keskiarvoluvun 1863 kohdalla. Vuosivuokra on 5 % vahvistetusta yksikköhinnasta. Edellä mainitulla hinnoittelulla laskettu elinkustannusindeksiin sidottava vuosivuokra on 6 845 euroa elinkustannusindeksin vuoden 2022 keskiluvun 2161 kohdalla.

Toimivallan peruste:

Kaupunginvaltuusto päättää yli 800.000 euron arvoisten kiinteistöjen luovuttamisesta vuokraamalla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että Hangassuon jätekeskuksen alue hallinta-aluetunnuksella 609-00324 ja Tiiliruukin lajitteluaseman tontti 609-33-3-8 vuokrataan Keräämö Oy:lle oheisten sopimusluonnosten mukaisin ehdoin, ja että vuokrasopimuksen allekirjoittaa kaupungin puolesta tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään sopimuksiin tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Olennaisista sopimusmuutoksista päättää jatkossa Hangassuon maanvuokrasopimuksen osalta kaupunginhallitus ja Tiiliruukin lajitteluaseman sopimuksen osalta tekninen lautakunta. Edellä mainittujen alueiden sisäiset vuokraukset vahvistetaan päättyneiksi 31.3.2023 lukien.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Antti Lehtonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 15:03.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto, Keräämö Oy, Infrajohtaminen/MAPO

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.