§ 9 Hankeavustuksen myöntäminen, Kokemäenjoen reitin kunnostusyhdistys ry

Lataa 

PRIDno-2021-4059

Päätöspäivämäärä

28.1.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteiden (KH 28.9.2020 § 501) mukaan yhdistys voi hakea kaupungilta 1–3 vuotta kestävän kehittämishankkeen omarahoitusosuutta tai kuntaosuutta, kun hankkeen päärahoitus tulee joltain muulta rahoittajalta. Edellytyksenä myöntämiselle on, että hanke edesauttaa kaupungin strategian ja ohjelmien toteutusta. Kaupungin avustuksella voidaan kattaa omarahoitusosuus, joka on korkeintaan 30 % hankkeen kokonaiskustannuksista. 

Esitetty kehittämishanke edistää Kokemäenjoen kalatalous- ja matkailuelinkeinoja parantaen siten Porin ja muiden Kokemäenjoen varren kuntien elinvoimaisuutta.

Alle vuoden mittaisen hankkeen rahoittamisesta päättää elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja hankintavaltuuksien ja talousarviossa myönnetyn määrärahan puitteissa.

Päätös

Päätän myöntää Kokemäenjoen reitin kunnostusyhdistys ry:lle 3 000 euroa vuodelle 2022.

Avustus maksetaan Elinkeinotoiminnan ostopalvelut -kustannuspaikalta 14117403 tililtä 47550, laskutuksessa viitteenä on käytettävä päätöksen diaarinumeroa. 

Allekirjoitus

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö