§ 14 Porin Kauppatorin yleissuunnitelmaan liittyvät erillistehtävät

PRIDno-2021-3904

Päätöspäivämäärä

3.6.2022

Päätöksen tekijä

Infrajohtaminen toimintayksikön esimies

Päätöksen peruste

Tarjous täytti tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset. Infrajohtaminen on neuvotellut lisätyötarjouksesta kaupunginarkkitehdin kanssa. Yhteisesti on todettu, että mainitut lisätyöt ovat suunnitelman jatkokäsittelyn ja seuraavien suunnitteluvaiheiden kannalta oleellisen tärkeitä.    

 

Kuvaus

Porin kauppatori on historiallisesti merkittävä ja keskeinen kaupunkitila, joka perinteisten toritoimintojen lisäksi toimii tapahtumapaikkana, joukkoliikenteen asemana ja osana kävelykatua. Kauppatorin ja koko keskustan elinvoimaisuuden kehittämiseksi laaditaan parhaillaan keskustan kehittämisohjelmaa kattavasti eri teemojen puitteissa ja laajojen osallistamistoimien avulla. Ohjelmatyötä on toteutettu Porin kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin mukaisesti useissa työpajoissa, tapahtumissa ja yleisötilaisuuksissa.

Kauppatorin uudistamistyötä varten on laadittu yleissuunnitelma, joka luo suuntaviivat torin kehittämisen tulevalle 10 vuodelle. Yleissuunnitelman pohjalta on tullaan jatkosssa laatimaan vaiheittain yksityiskohtaisempia toteutussuunnitelmia. Kauppatorin yleissuunnitelmassa on huomioitu muun muassa uusi torirakennus. Suunnittelutyön tekijäksi valikoitui kilpailutuksen perusteella Ramboll Finland Oy (Infrajohtamisen toimintayksikön esimiehen päätös 30.9.2021 § 40).  

Yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Suunnittelutyön aikana on ilmennyt lisätyötarpeita, joista projektiryhmä on pyytänyt tarjouksen Ramboll Finland Oy:ltä. Lisätöihin sisältyvät yksi ylimääräinen, tilaajan aloitteesta järjestetty suunnittelukokous, suunnitteluun liittyvät lisätarkastelut (toripaikkojen sijoitteluvaihtoehdot, kalatorin uudelleenjärjestely uuteen muuntamoon nähden, ajouratarkastelut), esittelyaineiston tuottaminen saavutettavassa muodossa, toteutuksen kustannusarvio, päästölaskelma, VR-malli sekä tarinakartta.   

Ramboll Finland Oy on 30.5.2022 tehnyt pyydetyistä lisätyöistä tarjouksen hintaan 17 295 € (alv0%). VR-malli tehdään kokonaispalkkiona ja muut osiot aikapalkkiona. Kokonaishintaa ei ylitetä ilman tilaajan kirjallista suostumusta.  

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Päätös

Teknisen toimialan toimintasäännön 4§:n nojalla toimintayksikön esimies päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta- ja palvelusopimukset, joiden arvo on enintään 60 000 euroa. Päätän edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että Porin Kauppatorin yleissuunnitelman laatimiseen liittyvät erillistehtävät hankitaan Ramboll Finland Oy:ltä tarjouksen 30.5.2022 mukaisesti.

Allekirjoitus

Sanna Välimäki, infrajohtamisen toimintayksikön esimies, Tekninen toimiala, infrayksikkö

Organisaatiotieto

Infrayksikkö