§ 5 Hankintapäätös Pihlavan torin yleissuunitelman ostamisesta Sitowise Oy:ltä

Lataa 

PRIDno-2022-2855

Päätöspäivämäärä

5.7.2022

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö

Päätöksen peruste

Tarjous täytti tarjouspyynnön kelpoisuus-​ ja vähimmäisvaatimukset. Elinvoima- ja ympäristötoimiala sekä lähiöhankkeen edustajat pitävät tarjousta hyvänä ja suunnitelman laatimista tärkeänä alueen kehittämisen edistämiseksi. Suunnittelutyö maksetaan kustannuspaikalta 1414530001 Kaupunkisuunnittelu. Laskussa tulee olla näkyvissä seurantanumero S2 14104709 Porin lähiöhanke 2020-​ 22. Lähiöhanke saa suunnittelukustannuksiin valtionavustusta.                

Kuvaus

Porin kaupunki on mukana Ympäristöministeriön Lähiöohjelma 2020–2022:ssa, mikä Porissa​ keskittyy Väinölän,​ Sampolan ja Pihlavan alueiden lähiöiden kehittämiseen. Osana hanketta on Sitowise Oy:ltä tilattu joulukuussa 2020 ideasuunnitelma Pihlavan viheralueiden ja julkisten tilojen kehittämiseksi (viranhaltijapäätös PRIDno-2020-6783).

Alkuvuodesta 2022 Pihlavassa järjestetyissä asukastilaisuuksissa saatujen palautteiden pohjalta nähdään Pihlavan elinvoimaisuuden edistämisen kannalta vaikuttavimmaksi keinoksi viedä ideasuunnitelmaa yksityiskohtaisemmalle tasolle ja kehittää torin aluetta tori- ja puistotoimintoja yhdistävänä paikkana. Torialue sijaitsee Pihlavan näkyvimmällä paikalla ja sen kehittäminen on tehokas ja kaikkia pihlavalaisia koskettava keino Pihlavan yleisen viihtyvyyden, kaupunkikuvan ja torikaupan toimintaedellytysten parantamiseksi. 

Sitowise Oy on 22.4.2022 Porin lähiöhankkeen pyynnöstä tehnyt tarjouksen Pihlavan torin yleissuunnitelman laadinnasta hintaan 21 170 euroa (arvonlisävero 0 prosenttia). Sopimusehdoissa noudatetaan Sitowise Oy:n ja Porin kaupungin Teknisen toimialan välistä puitesopimusta 2020-​21. Arvioitua kokonaishintaa ei ylitetä ilman tilaajan kirjallista suostumusta. Pihlavan torin yleissuunnitelma tilataan Pihlavan ideasuunnitelman lisätyönä.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Päätös

Päätän,​ että Pihlavan torin yleissuunnitelma hankitaan Sitowise Oy:ltä tarjouksen 22.4.2022 mukaisesti hintaan 21 170 euroa (arvonlisävero 0 prosenttia).

Viranhaltijapäätöksessä ollut kirjoitusvirhe "Koiviston ulkoilupuiston valaistussuunnittelu"  on korjattu hallintolain 51 §:n mukaisesti 5.7.2022 ja korjattu päätös on julkaistu uudelleen kaupungin verkkosivuilla 5.7. 2022.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, yksikön päällikkö, elinvoima- ja ympäristötoimiala, kasvupalvelut ja kaupunkisuunnitteluyksikkö

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö