§ 50 Suunnittelutarveratkaisu, Söörmarkku

Lataa 

PRIDno-2022-606

Päätöspäivämäärä

13.7.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaava.

Voimassa olevassa Noormarkun-Toukarin oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa (hyv. 15.6.2015) rakennuspaikka on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi, jota ei asemakaavoiteta osayleiskaavan tavoitevuoteen mennessä (AP-1). Kaavamääräyksen mukaan alueelle voidaan sallia myös ympäristöön soveltuvia toimitiloja. Poikkeus- ja rakennuslupia alueelle myönnettäessä tulee tarkistaa, että hanke kokonsa ja muotonsa puolesta soveltuu ympäristöönsä ja että se täyttää ympäristöhygieniset vaatimukset.

Ei merkintöjä Satakunnan maakuntakaavassa.

Rakentamisrajoitus

Alue on maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n tarkoittamaa suunnittelutarvealuetta. Suunnittelutarvealueelle rakennettaessa tulee täyttyä maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaiset rakennusluvan erityiset edellytykset.

Naapurien kuuleminen

Hakija on suorittanut naapureiden kuulemisen. Naapureilla ei ole huomauttamista hakemukseen. (MRL 173 §)

Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Lausunnot

MRL 173 §:n perusteella ei ole tarvetta lausunnoille.

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Rakennuspaikka on pinta-alaltaan riittävän suuri, se on liitettävissä vesijohtoverkkoon ja sijaitsee yleiskaavan mukaisella pientalovaltaisella asuntoalueella, jota ei osayleiskaavan tavoitevuoteen mennessä asemakaavoiteta. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

Noin 202 k-m²:n, 1,5-kerroksisen asuinrakennuksen, 19 k-m²:n talousrakennuksen sekä noin 11 k-m²:n saunan rakentaminen.

Hakija

[peitetty]

Rakennuspaikka

Tila [peitetty]. Rakennuspaikka sijaitsee noin 300 metrin etäisyydellä Kellahdentieltä, metsän reunassa. Kiinteistörekisterin mukaan tilan pinta-ala on 1,5 hehtaaria. Tila on rakentamaton.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Kaupunginvaltuuston 24.3.2014 (§ 36) päätöksen mukaan päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 470 euron maksu.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala