§ 85 Suunnittelutarveratkaisu, Söörmarkku

Lataa 

PRIDno-2022-5475

Päätöspäivämäärä

21.12.2022

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei asemakaavaa.

Oikeusvaikutteisessa Noormarkun-Toukarin osayleiskaavassa (vah. 15.6.2015) rakennuspaikka on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M) sekä maisemallisesti arvokkaaksi peltoalueeksi (MA).
Kaavamääräyksen MA mukaan alueen pellot tulee säilyttää avoimina. Mahdollinen uudisrakentaminen tulee sijoittaa huolellisesti arvokkaaseen maisemaan, olevien rakennusten yhteyteen tai metsän reunaan. Alueilla sallitaan ainoastaan maatalouteen liittyvä rakentaminen ja avoimelle peltoalueelle rakentamista tulee erityisesti välttää. Uudisrakentaminen sijoittuu M-alueelle.

Ei merkintöjä Satakunnan maakuntakaavassa.

Rakentamisrajoitus

Rakennuspaikka on MRL 16 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Rakennuspaikka täyttää rakennusjärjestyksen pinta-alavaatimuksen. Rakentaminen sijoittuu peltoalueisiin sekä metsään rajoittuvalle metsäiselle saarekkeelle. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa rakennuspaikkaan rajoittuvan maisemallisesti arvokkaan peltoalueen maisema-arvoille. Maisema-arvojen suojaamiseksi rakennuspaikalla olemassa olevan puusto tulee säilyttää. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun myöntämistä sillä ehdolla, että olemassa oleva puusto tulee säilyttää.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

1-kerroksisen 150 k-m²:n omakotitalon rakentaminen.

Rakennuspaikka

Tila [peitetty]. Kiinteistöreksiterin mukainen pinta-ala on 0,5614 ha. Rakennuspaikka on peltojen ympäröimä metsäinen saareke.

Rakennuspaikalla sijaitsee olemassa oleva 20 k-m² varastorakennus. Rakennuspaikka on muutoin rakentamaton.

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti. Rakennuspaikan olemassa oleva puusto tulee säilyttää.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala