§ 1 Toimintatonnin myöntäminen, Porin Metodistiseurakunta

Lataa 

PRIDno-2022-7004

Päätöspäivämäärä

23.1.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 19.12.2022 § 775. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus ei täytä avustusperiaatteisiin kirjattuja yleisiä avustuksen myöntämisen kriteereitä. Arviointiryhmä katsoo, että kyseisten tapahtumien järjestäminen on seurakunnan perustoimintaa, eikä siksi esitä Toimintatonnin myöntämistä tapahtumalle.

Kuvaus

[peitetty] Porin Metodistiseurakunnasta hakee 28.11.2022 päivätyllä avustushakemuksella Toimintatonnia vuonna 2023 toteutettavaan musiikkitapahtumaan. Tarkoituksena on kutsua seurakunnan tiloihin pop/räp-bändi NNS esiintymään ja kutsua nuoria ja varhaisnuoria konserttiin. Toimintaan osallistuu nuoria Satakunnan alueelta. Nuoret tapaavat tapahtumassa toisiaan hyvässä seurassa ja valvotuissa tiloissa. Tapahtumaan osallistuminen on maksullista.

Musiikilla on merkittävä vaikutus nuoren kasvuun ja minäkuvaan. Se on hyvän olon tuoja, motivoija, on apuna keskittymiseen sekä tunteiden käsittelyssä. Musiikilla on yhteyttä identiteetin muodostumiseen minäkuvaa, itsemääräämistä ja tunteiden käsittelyä tukevana tekijänä. Musiikin avulla nuoret kertoivat saavansa lisää itseluottamusta, hyväksyntää ja ympäristön hallintaa. Musiikki tukee heidän autonomiaansa ja henkistä kasvuaan. Musiikin kautta he saavat positiivisia ihmissuhteita ja kokeneet elämällään olevan tarkoitusta.

 

 

 

 

Päätös

Toimintatonnia ei myönnetä.

Allekirjoitus

Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, kulttuuriyksikkö

Organisaatiotieto

Talous- ja hallintoyksikkö