Tekninen lautakunta, kokous 10.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Kevyen liikenteen salliminen Aittaluodonkadun päässä olevan Varvin betonisillan kautta venerantaan ja siinä olevaan veneiden epäviralliseen laskupaikkaan, valtuustoaloite, valtuutettu Markku  Tanttinen

PRIDno-2022-5545

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Markku Tanttinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Asia            

Kevyen liikenteen salliminen Aittaluodonkadun päässä olevan Varvin betonisillan kautta venerantaan ja siinä olevaan veneiden epäviralliseen laskupaikkaan.

Asiateksti    

Porin kaupunki on sulkenut betoniporsaiden avulla autojen kulunvenerantaan, ilmoittaen syyksi vanhan tunnelirakennelman olevan  huonokuntoinen. Noin 14,2 metrin tunnelirakennelmassa päässä on pieni korjattavissa oleva vaurio. Yksi ylivuototunneli on tarkastettavissa ja siinä ei ole ajankaan tuottamaa vanhenemista näkyvissä.

Raskain sulkulaittein varustettuja kahta tunnelia ei pääse sisältä tutkimaan, kuin matalan veden aikana. Saamani pari huonolaatuista kuvaa ei todenna väittämää tunnelien olevan sortumisvaarassa.

Aittaluodonkadulla on Rosenlew-yhtiön ollessa vielä toiminnassa, kuljetettu rautatiekuljetuksin höyryveturien vetäminä raskaita junalasteja, sulfiittitehtaan massapaaleja ja paperitehtaan suuria paperikuormia. Vielä viime aikoinakin ympäristöä on korjattu ja sillan kautta on työkalustoa kuljetettu lähirannan huollon tarpeisiin. Sillasto on nämäkin kestänyt ilman näkyviä vaurioita.

Aloite         

Sillan betoniporsaat sijoitettava avonaisena kevyen liikenteen sallien, johon kuuluu henkilöautot perävaunuineen ja traktorit työkoneineen. Painorajoitusta osoittava liikennemerkit ja pysäköintikielto sillan osalle

Porissa 10.10 2022

Markku Tanttinen

Kaupungivaltuutettu (sit/vas)"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi
  • Sanna Välimäki, infrajohtaminen toimintayksikön esimies, sanna.valimaki@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Markku Tanttinen on 1010.2022 tehnyt seuraavan valtuustoaloitteet:  

”Asia           

Kevyen liikenteen salliminen Aittaluodonkadun päässä olevan Varvin betonisillan kautta venerantaan ja siinä olevaan veneiden epäviralliseen laskupaikkaan.

Asiateksti   

Porin kaupunki on sulkenut betoniporsaiden avulla autojen kulunvenerantaan, ilmoittaen syyksi vanhan tunnelirakennelman olevan  huonokuntoinen. Noin 14,2 metrin tunnelirakennelmassa päässä on pieni korjattavissa oleva vaurio. Yksi ylivuototunneli on tarkastettavissa ja siinä ei ole ajankaan tuottamaa vanhenemista näkyvissä.

Raskain sulkulaittein varustettuja kahta tunnelia ei pääse sisältä tutkimaan, kuin matalan veden aikana. Saamani pari huonolaatuista kuvaa ei todenna väittämää tunnelien olevan sortumisvaarassa.

Aittaluodonkadulla on Rosenlew-yhtiön ollessa vielä toiminnassa, kuljetettu rautatiekuljetuksin höyryveturien vetäminä raskaita junalasteja, sulfiittitehtaan massapaaleja ja paperitehtaan suuria paperikuormia. Vielä viime aikoinakin ympäristöä on korjattu ja sillan kautta on työkalustoa kuljetettu lähirannan huollon tarpeisiin. Sillasto on nämäkin kestänyt ilman näkyviä vaurioita.

Aloite        

Sillan betoniporsaat sijoitettava avonaisena kevyen liikenteen sallien, johon kuuluu henkilöautot perävaunuineen ja traktorit työkoneineen. Painorajoitusta osoittava liikennemerkit ja pysäköintikielto sillan osalle”

 

Infrajohtaminen on tutkinut aloitteen. Kyseessä on T-6042 Aittaluodon kevyen liikenteen silta, joka sijaitsee Aittaluodonkadun päässä. Sillan yli menee kevyen liikenteen väylä. Silta on toiminut tulvasuojelurakenteena (patorakenteena). Silta on tyypiltään teräsbetoninen holvisilta. Sillan hyödyllinen leveys on 14,2 m. Silta koostuu neljästä holvista, joissa kahdessa keskimmäisessä holvissa on teräksiset tulvasuojarakenteet. Sillan rakentamisvuosi ja suunnittelukuorma ei ole tiedossa. Myöskään sillan rakennuspiirustuksia ei löydy Taitorakennerekisteristä.

Sillalle on tehty yleistarkastukset vuosina 2006 (Destia Oy) ja 2011 (Inspecta Oy). Tehtyjen yleistarkastusten perusteella sillan kaikissa seinämäisissä pääty- ja välituissa on havaittu vakavaa halkeilua ja rapautumaa. Sillan keskimmäisissä holveissa on vakavaa/erittäin vakavaa sortumaa. Yleistarkastusten perusteella betonisissa sillan kaiteissa on erittäin vakavaa halkeilua ja tiekaiteissa vakavaa ruostumista. Vuoden 2011 yleistarkastuksessa on lisäksi havaittu sillan keilan eroosiovauriota ja siirtymälaatan alla on tyhjä tilaa.

Jo vuoden 2006 yleistarkastuksessa on jo todettu, että siltaa ei kannata korjata ja toimenpide-ehdotuksena on jo silloin esitetty sillan uusimista. Lisäksi vuoden 2011 yleistarkastuksessa on todettu, että rapistuva silta kestänee kevyttä käyttöä yli 10 vuotta ehkä pidempäänkin.

Yleistarkastus tehdään Väyläviraston virallisten ohjeiden mukaisesti ja sillantarkastajalta edellytetään Väyläviraston myöntämä pätevyys tehtävän suorittamiseen. Tarkastustiedot viedään valtakunnalliseen Taitorakennerekisteriin.

Liittyen veneilyn palvelupaikan mahdolliseen sijoittamiseen keskustan tuntumaan infrajohtaminen on 30.9.2022 pyytänyt Ramboll Finland Oy:n silta-asiantuntijoilta näkemystä sillan nykyisestä kunnosta ja mahdollisesta painorajoituksen asettamisesta sillalle. Aiemmin tehtyjen yleistarkastusten ja kesällä 2022 otettujen valokuvien perusteella on pääteltävissä, että sillan kunto on todennäköisesti heikentynyt entisestään. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa on päädytty syyskuussa siihen, että sillalle ei ole tarve tehdä tarkempaa erikoistarkastusta ja sille on syytä edellä mainittujen seikkojen perusteella asettaa viiden tonnin painorajoitus.

Aittaluodonkadun päähän ennen siltaa on asetettu kevyen liikenteen portit sekä painorajoitusta osoittava liikennemerkki. Jousella varustetut kaksi kevyen liikenteen porttia ja viiden tonnin painorajoitus mahdollistavat jalankulku- ja pyörätien koneellisen hoidon. Silta on toistaiseksi turvallinen jalankulku- ja pyöräliikenteelle, mutta sitä ei ole syytä rasittaa muulla liikenteellä.  

Kuten aloitteessakin todetaan, Varvinranta ei ole virallinen veneenlaskupaikka.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa aloitteeseen yllä mainitun vastauksen.      

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Markku Tanttinen ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Tämän asian käsittelyn aikana poistuivat kokouksesta Elisa Laine (17:55) ja Arja Laulainen (18:06).

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.