§ 2 Hankeavustuksen myöntäminen, Tukiranka ry

Lataa 

PRIDno-2023-133

Päätöspäivämäärä

30.1.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteiden (KH 28.9.2020 § 501, päivitetty KH 19.12.2022 § 775) mukaan yhdistys voi hakea kaupungilta 1–3 vuotta kestävän kehittämishankkeen omarahoitusosuutta tai kuntaosuutta, kun hankkeen päärahoitus tulee joltain muulta rahoittajalta. Edellytyksenä myöntämiselle on, että hanke edesauttaa kaupungin strategian ja ohjelmien toteutusta. Kaupungin avustuksella voidaan kattaa omarahoitusosuus, joka on korkeintaan 30 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

Korkeintaan vuoden pituisten hankkeiden avustamisesta päättää elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja hankintavaltuuksien ja talousarviossa myönnetyn määrärahan puitteissa.

UTU - Uusi tulevaisuus-hanke tukee Pori 2030 -strategian osaavan Porin ja hyvinvoivan Porin sekä vastuullisuuden tavoitteita.

Kuvaus

UTU - Uusi tulevaisuus-hanke on työllisyyttä ja osallisuutta lisäävä hanke, joka on tarkoitettu vailla työ- tai opiskelupaikkaa oleville nuorille aikuisille. Tavoitteena on osallistujien tukeminen ja ohjaaminen työelämään tai opiskeluun, sillä jokaisella tulee olla oikeus vaikuttaa oman taloutensa ja tulevaisuutensa kehittymiseen vajaakuntoisuudestakin huolimatta. Päätavoitteena on työhön paluu.

TUKIRANKA ry haki Porin kaupungilta hankeavustusta alun perin 65000 euroa UTU-hankkeelle ajalle 1.3.2022-31.8.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 335 396 euroa, josta kaupungilta haettavan avustuksen määrä oli 65000 euroa hankkeen omarahoitusosuuteen. Haettavan avustuksen osuus kokonaiskustannuksista on 19,38%. 

Porin kaupunki myönsi hankkeelle avustusta ajalle 1.3.2022 - 31.12.2022 36111,11 euroa (Diaarinro PRIDno-2022-1029). Perusteena lyhyemmälle ajalle oli arvio, että 1.1.2023 alkaen tämän hankkeen avustamisesta vastaisi hyvinvointialue. Hyvinvointialue on kuitenkin todennut, että hyvinvointialueen lakisääteiseen järjestämisvastuuseen liittyvää toimintaa tai ostopalvelua ei tueta järjestöavustuksina, vaikka niitä on voitu järjestöavustuksina kuntien tai kuntayhtymien kohdalla raportoida.

Näin ollen Porin kaupungin tulee tarkastella mahdollisuutta avustaa hanketta niin, ettei sen tavoitteiden toteutuminen vaarannu.

Työllisyyspalveluiden lausunto:

UTU-hanke on alkanut vuonna 2022. Hanke on ensisijaisesti osallisuutta ja toimintakykyä lisäävä hanke ja toissijaisesti kohderyhmän työllistymisedellytyksiä kehittävä hanke. Työllisyyspalvelut on puoltanut hankkeelle avustusta aiemmin vain 1.3.2022 - 31.12.2022 väliseksi ajaksi 36111,11 €, koska hanke toimii enemmän sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan alueella ja näiden toimintojen järjestämisvastuu on siirtynyt vuoden 2023 alussa Satakunnan hyvinvointialueelle. Työllisyydenhoito on pyytänyt myös Porin perusturvalta kantaa hankerahoituksen myöntämiseen vuonna 2022.

Haasteellisessa työmarkkinatilanteessa oleville nuorille aikuisille hanke tarjoaa tukea kuntoutukseen, jolloin suunta on kohden työelämää, mikä on tärkeää työllisyyspalveluiden näkökulmasta.

Työllisyyspalveluista on osallistuttu hankkeen ohjausryhmän kokouksiin. Hankkeen ohjausryhmän kokouksen (16.12.2022) pöytäkirjassa mainitaan, että hankkeessa on onnistumisia myös työllisyydenhoidon näkökulmasta: osa hankkeen päättäneistä osallistujista on työllistynyt tai siirtynyt opiskelemaan.

Työllisyyspalvelut puoltaa hankkeelle ajalle 1.1.2023 – 31.8.2023 avustusta 28888,89 euroa. 

Päätös

Päätän myöntää Tukiranka ry:lle UTU -hankkeen omarahoitusosuuteen hankeavustusta 28888,89 euroa ajalle 1.1.2023 – 31.8.2023.

Avustus maksetaan Elinkeinotoiminnan ostopalvelut -kustannuspaikalta 14117403 tililtä 47550.

Hankeavustuksen saajan tulee noudattaa Porin kaupungin avustusperiaatteita (KH 28.9.2020 § 501, päivitetty KH 19.12.2022 § 775). Avustusperiaatteiden mukaisesti avustus voidaan periä takaisin kokonaan tai osittain, mikäli osoittautuu, ettei avustusta käytetä ehtojen mukaisesti. Hankkeen keskeytyessä yhdistyksellä on velvollisuus maksaa saamansa hankeavustus takaisin siltä osin, kun hanke jää toteutumatta. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan avustuksen käytöstä ja hankkeen tuloksista viipymättä hankkeen päätyttyä sekä hanketta toteutettaessa tuomaan esiin kaupungin osallistumisen rahoitukseen. Raportointi tapahtuu päärahoittajan raportointivelvoitteen mukaisesti.

 

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö