§ 10 Poikkeaminen, Uusikoivisto

Lataa 

PRIDno-2022-2282

Päätöspäivämäärä

21.2.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Alueella on voimassa asemakaava 609 694 (hyv. 17.6.1981), jossa tontti on osoitettu asuinrakennusten korttelialueeksi (A-1). Kaavamääräyksen mukaan tontille rakennetusta kerrosalasta saa enintään 30 % käyttää liike-, palvelu- ja pienteollisuustiloina, joista ei saa aiheutua ympäristölleen häiriötä. Tontin rakennusoikeus on 177 k-m² (e=0.35).

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2:ssa alue on maakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä (Uudenkoiviston esikaupunkiasutus). Maakuntakaavan suunnittelumääräyksen mukaan alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon alueen kokonaisuus, erityispiirteet ja ominaisluonne siten, että edistetään niihin liittyvien arvojen säilymistä ja kehittämistä mukaan lukien avoimet viljelyalueet. Kaikista aluetta tai kohdetta koskevista suunnitelmista ja hankkeista, jotka oleellisesti muuttavat vallitsevia olosuhteita, tulee museoviranomaiselle varata mahdollisuus lausunnon antamiseen. Kohteen ja siihen olennaisesti kuuluvan lähiympäristön suunnittelussa on otettava huomioon kohteen kulttuuri-, maisema-, luonto- ja ympäristöarvot sekä huolehdittava, ettei toimenpiteillä ja hankkeilla vaaranneta tai heikennetä edellä mainittujen arvojen säilymistä.

Poikkeaminen

Poiketaan maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:stä, jonka mukaan rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa. Ylitetään asemakaavan mukainen rakennusoikeus, aiempi ylitys (51 k-m²) mukaan lukien, 71,5 k-m²:llä (n. 40 %).

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa poikkeamisten myöntämistä. Hakemuksen mukaisella rakentamisella on tarkoitus muuttaa kylmän ullakkotila lisätilaksi asumistarkoitukseen. Muutos tapahtuu vaipan sisällä, eikä se lisää huoneistojen määrää. Hakemuksen mukaisella ullakkotilan käyttötarkoituksen muutoksella tehostetaan olemassa olevan rakennuskannan käyttöä, eikä siitä aiheudu haittaa naapureille. Suunniteltu hanke ei myöskään oleellisesti muuta vallitsevia olosuhteita. Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista ja poikkeamiselle on erityinen syy. (MRL 171 §)

Työryhmä esittää poikkeamisluvan myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

Asuinrakennuksen kylmän ullakko-osan (20,5 k-m²) käyttöön ottaminen.

Rakennuspaikka

Tontti [peitetty], pinta-ala 505 m². Osoite [peitetty]

Tontilla sijaitsee 177 k-m² asuinrakennus ja 51 k-m² talousrakennus.

Päätös

Päätän myöntää haetun poikkeamisluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa poikkeamispäätöksen voimassaoloaikana.

Kaupunginvaltuuston 24.3.2014 (§ 36) päätöksen mukaan päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 470 euron maksu.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala