§ 4 Yyterinniemen osayleiskaavan Kokemäenjoensuiston ja Lyttylän alueen luontotyyppiselvityksen hankintapäätös

PRIDno-2022-2326

Päätöspäivämäärä

10.2.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö

Päätöksen peruste

Hankinnan kelpoisuus-​ ja vähimmäisvaatimukset on tarkemmin selvitetty liitteenä olevassa tarjousten vertailutaulukossa. Kelpoisuustarkistuksen perusteella todettiin,​ että saatu tarjous täyttää tarjouspyynnön kelpoisuus-​ ja vähimmäisvaatimukset.

Valintakriteerit

Toimittajaksi valitaan tarjouksen antanut toimittaja.

Arviointia ei ole tarvetta suorittaa pisteytyksenä, koska tarjoajia oli ainoastaan yksi. Osatarjouksia ei hyväksytä. Optioiden (lisätyöt) hankinta valitaan tarjouspyynnön mukaisesti erikseen.

Tarjousvertailu tulee viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

Kuvaus

Hankinta koskee Porin Yyterinniemen osayleiskaava-alueen luontotyyppiselvityksen laatimista Kokemäejoensuiston ja Lyttylän alueelta. Selvitys-alueena on Porin luoteispuolella sijaitsevan Selkämereen työntyvän niemen itäinen puoli Pihlavanlahden ympäristössä, käsittäen Kokemäenjoensuistoa, Selkämeren rannikkoa ja Lyttylän aluetta. Selvitys-alueen pinta-ala on noin 75 km², josta maa-aluetta on noin 41 km². Alueesta maanpeitteeltään puustoista on noin 20 km² ja rakennettua aluetta noin 9 km².

Luontotyyppiselvitys laaditaan osayleiskaavatason suunnittelun edellyttämällä tarkkuudella uhanalaisten luototyyppien eli LUTU-luontotyyppien (Syke 2018) inventointiohjeistuksen mukaisesti, täydentäen olevia inventointeja alueella (Metsähallitus ja Porin kaupunki). Valmis selvitys tulee luovuttaa tilaajalle pdf-tiedostona ja ArcGis -yhteensopivana paikkatietona.

Tarjouksessa on pyydetty kokonaishinta (alv 0 %) pitäen sisällään kaikki selvitysten laatimisesta aiheutuvat kustannukset (mukaan luettuna matkakustannukset) sekä suunnitelman selvityksen laatimisesta ja työn aikataulun. Tilaaja edellyttää,​ että tarjoaja on tehnyt vastaavia selvitystöitä. Referenssit tuli osoittaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Selvityksen tulee olla valmiina 30.11.2023. Tarjouksessa esitetyt hinnat ovat kiinteitä 31.03.2023 saakka.

Lisäoptiona on mahdollisuus tarjota luontotyyppiselvityksen perusteella määritettäviä lajistoselviyksiä (selvityksen tekijä ja tuntihinta). Lisäoption tarjous ei vaikuta luontotyyppiselvityksen tarjouksen arviointiin ja kyseessä on erillinen työ.

Hankinta on kansallisen kynnysarvon alittava ns. pienhankinta. Tarjouspyyntö on julkaistu Tarjouspalvelu.fi -​toimittajaportaalissa 04.01.2023. Tarjousaika päättyi 02.02.2023 klo 12:00. Hankintamenettely oli rajoitettu.

Määräaikaan mennessä tarjouksen antoi Ahlman Group Oy.

Päätös

Päätetään,​ että Yyterinniemen osayleiskaavan Kokemäenjoensuiston ja Lyttylän alueen luontotyyppiselvityksen toimittajaksi valitaan Ahlman Group Oy.

Allekirjoitus

Janne Vartia, vs.yksikön päällikkö, Elinvoima- ja ympäristötoimiala, kasvupalvelut ja kaupunkisuunnittelu

Organisaatiotieto

Kasvupalvelut- ja kaupunkisuunnitteluyksikkö