§ 9 Lisätyötarjous, vaiheen 2 paalutustyöt

Lataa 

PRIDno-2021-2753

Päätöspäivämäärä

28.2.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, tilayksikkö

Päätöksen peruste

Tilayksikön päällikkö päättää yksikössään suunnittelu-​, ​urakka-​, ​hankinta-​ ja palvelusopimukset, ​kun sen arvo on enintään 200 000 €, sekä irtaimen omaisuuden myynnistä ja käytettäväksi luovuttamisesta,​kun arvo on alle 30 000 €.

Kuvaus

Pohjois-Porin monitoimitalon urakkatarjousvaiheessa on paalutettu 2. vaiheen paalutukset siltä osin, kun hankkeen luonnosuunnittelun osalta oli paalutukset määritelty. 2. vaiheen suunnittelun aikana tilat päivittyivät ja lisäksi rakennuksen väestönsuoja jouduttiin sijoittamaan erilliseen VSS rakennukseen (laajuus 300 m2), jota ei ollut luonnosvaiheen suunnittelussa. Edellä mainituista syistä 2. vaiheen paalutuksen määrä lisääntyi 112 kappaleella.

Paalutustyö tehdään nyt lisätyönä, koska paalustustyöt on hyvä tehdä vaiheen 1. aikana. Lisäksi rakennustyömaan osalta rakentaminen on kesken ja osa paaluista tulee sijoittumaan vaiheen 1. lähelle.

Lisätyöstä on pyydetty tarjous Skanskalta ja saatu tarjous vastaa ennakoitua-arvioita paalutuksen kustannuksista.

Päätös

Päätän, että lisätyöt paalutuksesta hankitaan tarjouksen mukaan.

Allekirjoitus

Mikko Viitala, tilayksikön päällikkö, tekninen toimiala.

Organisaatiotieto

Tilayksikkö