§ 4 Toimintatonnin myöntäminen, Ystävänpäivätapahtuma

Lataa 

PRIDno-2022-7004

Päätöspäivämäärä

21.2.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Päätöksen peruste

Porin kaupungin avustusperiaatteet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 501. Uusin päivitys avustusperiaatteisiin on tehty kaupunginhallituksessa 19.12.2022 § 775. Kaupungin myöntämillä avustuksilla tuetaan toimintaa, joka tähtää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Toimintatonnien arviointiryhmä toteaa, että hakemus täyttää avustusperiaatteisiin kirjatut yleiset avustuksen myöntämisen kriteerit. Tapahtumalla on selkeä yhteys kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, sillä se tukee ja aktivoi porilaisia opiskelijoita ja työssäkäyviä nuoria aikuisia ja edistää heidän osallisuuttaan. Kyseessä on uuden toiminnan kokeileminen. Arviointiryhmä esittää Toimintatonnin myöntämistä tapahtumalle.

Kuvaus

[peitetty] hakee 2.1.2023 päivätyllä avustushakemuksella Toimintatonni-avustusta 500,00 euroa ystävänpäiväviikon perjantaina 17.2.2023 järjestettävään K18-sinkkuilta-tapahtumaan IsoKarhussa olevassa kaupunkiolohuoneessa. Sinkkuillan konseptina olisi tarjota ilmaiseksi mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin rauhallisessa ympäristössä ilman kuppiloiden rauhattomuutta, paineita, tahmaisia lattioita ja kovaa melua.

Tapahtumassa olisi mahdollisuus pelata lautapelejä ja tutustumisleikkejä. Speed Dating järjestetään mikäli järjestäjillä on resurssia. Yksi tapahtuman ohjelmanumeroista on vapaaehtoinen bingo, johon pystyy osallistumaan koko illan ajan. Kyseessä on rento tapahtuma.
Tapahtumaan tarvitaan kaksi järjestyksenvalvojaa illaksi ja lisäksi on materiaalikuluja. Tapahtuma on osallistujille ilmainen. 

Tavoitteena on rohkaista porissa asuvia sinkkuja osallistumaan tapahtumaan. Ikähaarukka on 18 -> Suurin kohderyhmä opiskelijat ja työssäkäyvät nuoret. Tapahtumalla tavoitellaan hyvää mieltä, uusia ystävyyksiä ja mahdollisesti jopa parisuhteita. Yksinäisyyden kitkeminen on tärkeää kaupungin elinvoimaisuuden kannalta. Kyseessä on hyvinvointia edistävä sosiaalinen tapahtuma. Sosiaaliset kontaktit ovat olleet vähäiset viimevuosina ja ihmiset ovat jääneet mökkiintymään koteihinsa vaikka rajoitukset ovat poistuneet. Kontaktit baareissa ja internetissä jäävät hyvin pinnallisiksi ja yksinäisyys on
lisääntynyt. Tässä tapahtumassa on myös mielenterveyttä edistävä aspekti.

Päätös

Toimintatonni-avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti sinkkuilta-tapahtumalle. 500 euron avustus maksetaan kustannuspaikalta 1414430001 toiminnolla 1411120 hakijan ilmoittamalle tilille.

Avustuksen ehdot:

  • Hakija voi tarvittaessa siirtää hakemuksessa ilmoitettua tapahtuman ajankohtaa myöhempään ajankohtaan tänä vuonna pakottavasta syystä keskusteltuaan toimintatonnien arviointiryhmän kanssa.
  • Mikäli tapahtuma/toiminta peruuntuu tältä vuodelta, on saatu avustus palautettava kokonaisuudessaan.
  • Mikäli avustusta ei käytetä täysimääräisesti, on hakijan palautettava jäljelle jäänyt summa kaupungille.
  • Avustuksen käytöstä on raportoitava 31.12.2023 mennessä toimittamalla vapaamuotoinen, Toimintatonni-avustuksista vastaavalle osoitettu raportti osoitteeseen kirjaamo@pori.fi. Raportissa tulee selvittää tapahtuman/toiminnan toteutusajankohta ja -paikka, kävijämäärä ja tapahtuman/toiminnan järjestämiseen osallistuneet yhteistyökumppanit sekä eriteltävä hankkeen toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset myös siltä osin, kun niitä ei kateta kaupungin avustuksella.

Allekirjoitus

Petteri Lahti, yksikön päällikkö, sivistystoimiala, liikunta- ja nuorisoyksikkö

Organisaatiotieto

Talous- ja hallintoyksikkö