§ 15 Päätös tapahtuma-avustuksen myöntämisestä, Original Six 2023

Lataa 

PRIDno-2023-267

Päätöspäivämäärä

10.3.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Lisäksi tapahtuma-avustuksen kriteeristöä on täsmennetty mm seuraavasti:

Seurojen tai muiden toimijoiden perustoimintaan kuuluvat yksittäiset ottelut, kilpailutapahtumat, turnaukset, näytökset tai yhdistysten merkkivuosijuhlat eivät pääsääntöisesti kuulu tapahtuma-avustusten piiriin. Voidakseen saada tapahtuma-avustusta, tapahtumalla tulee olla valtakunnallista tai vähintään merkittävää alueellista vaikuttavuutta. Koko seuran järjestämä valtakunnallinen turnaus tai kilpailutapahtuma voidaan katsoa avustuskelpoiseksi tapahtumaksi. Harrastusryhmien järjestämien tai harrastetason osallistujille kohdennettujen turnausten tai kilpailutapahtumien ei pääsääntöisesti katsota kuuluvan tapahtuma-avustusten piiriin. Tapahtumajärjestäjän vastuulla on laatia oma avustushakemuksensa huolellisesti ja vastata kaikkiin hakemuslomakkeen kysymyksiin. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään tapahtumatoiminnan suunnitelmallisuuteen, tapahtuman taloudelliseen tilanteeseen, hakijan riittävään omaan rahoitusosuuteen sekä tapahtumalle myönnettyyn muuhun rahoitukseen. Tapahtuman talouden tulee olla tasapainossa ja kirjanpidon asianmukaisesti hoidettu.

Tapahtuma-avustuksia arvioiva työryhmä ehdottaa, että tapahtuma-avustusta ei myönnetä, koska tapahtuma-avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty. Tapahtumajärjestäjää on kuitenkin kehotettu täsmentämään ja kertomaan lisää yhteisessä neuvottelussa Juhlavuoden tapahtumakokonaisuudesta, joka saattaisi olla tapahtuma-avustuksella tuettava kokonaisuus.

Kuvaus

Tapahtuman kuvaus
Olemme järjestäneet harrastetason urheilutapahtumia vuodesta 2009. Tapahtumien kotisivut löytyvät osoitteesta www.maailmaturnaus.com Edessä on juhlavuosi, kun Maailmaturnaus täyttää 15v! 15 vuoden aikana Maailmaturnaus on saanut seuraa ensin salibandytapahtuman muodossa ja nyt viime vuosina myös padelista sekä frisbeegolfista. Juhlavuotena meillä onkin ilo järjestää kuusi tapahtumaa. Kyseessä vuodesta 2010 asti järjestetty salibandytapahtuma, Original Six.

Kuvaus avustuksen käytöstä
Avustus on suunniteltu käytettäväksi täysimääräisesti tapahtumantilojen (Aalto-sali) tilavuokraan.

Päätös

Päätän olla myöntämättä Original Six 2023 - tapahtumalle tapahtuma-avustusta koska tapahtuma-avustuksille määritellyt periaatteet eivät osittain täyty. 

 

Allekirjoitus


Jouko Hautamäki, vs toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö