§ 18 Kirjurinluodon leiriytymisalueen palvelut

Lataa 

PRIDno-2023-389

Päätöspäivämäärä

13.3.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset

Hankintaan liittyy useita kelpoisuus-​ja vähimmäisvaatimuksia ja ne on selvitetty tarkemmin liitteenä olevassa tarjouspyynnössä. Tarjouksen kelpoisuuden ja  toiminnallisten ominaisuuksien selvittämiseksi pidettiin asiatuntijaryhmän kesken selonottoneuvottelu, jossa todettiin, että annettu tarjous täyttää kelpoisuusvaatimukset ja on tavoitteiden mukainen.

Tarjousten arviointi ja vertailu

Arviointi- ja valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, huomioiden seuraavat toiminnalliset ominaisuudet tärkeysjärjestyksessä:

  • palvelusuunnitelma
  • palveluntarjoajan kyvykkyys/asenne osallistaa, kehittää, innovoida ja tehdä yhteistyötä
  • lisäpalvelut.

Saadun tarjouksen arviointi toteutettiin tarjouspyynnön esitettyjen vaatimusten ja tavoitteiden pohjalta. Koska tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia oli vain yksi, ei varsinaista vertailua laadittu.

Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta.Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

Kuvaus

Hankinnan kohteena on matkailijoille ja tapahtumakävijöille tarkoitetun tilapäisen leiriytymisalueen palvelujen tuottaminen.

Hankintamallina on käyttöoikeussopimus, jossa yrittäjä maksaa maankäyttövuokraa ja saa yksinoikeuden tuottaa leiriytymisalueen palvelut sekä tulovirtaa myymistään palveluista. Leiriytymisalueen kokonaisvuokra per kausi on 6000 euroa (lukuunottamatta kautta 2023, jolloin vuokra on 4000 euroa, sillä yrittäjä saa alueen hallintaansa vasta heinäkuussa). Hinnat sidotaan vuoden 2022 elinkustannusindeksin vuosikeskiarvolukuun 2161.

Tilapäiselle leiriytymisalueelle osoitettu paikka sijaitsee Raatimiehenluodossa, Kirjurinluoto Arenan välittömässä läheisyydessä. Pori vuokraa leiriytymisalueen kokonaan palvelun tuottajalle. Koska alue on kaupungille strategisesti tärkeä kohde, haluaa kaupunki kehittää aluetta yhteistyössä tulevan palvelutuottajan kanssa. Palveluntuottajan tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassaan alueen arvokkuus. Toimijalla on mahdollisuus hyödyntää Porin kansallisen kaupunkipuisto -statuksen lupausta kestävästä ympäristöstä, kuten kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta tai urbaanien kulttuurimahdollisuuksien läheisyydestä ja alueen ainutlaatuisesta sijainnista. 

Leiriytymisalueen palveluihin kuuluu kesäkaudella tilapäisiä leiriytymisaluepalveluja tapahtumakävijöille ja muille matkailijoille. Palvelun tuottajalla on oltava valmiudet erilaisiin majoitusmuotoihin (asuntovaunu- ja asuntoautopaikkoja, mökki- ja/tai moduulimajoitusta, telttapaikkoja) monipuolisen ja laadukkaan majoittamisen mahdollistamiseksi. Palvelun tuottajalla on oltava oma verkossa toimiva varaus- ja maksujärjestelmä ja verkkosivut majoitusliiketoimintaa varten. Alueelle tuotetut lisätoiminnot katsotaan eduksi (esim. kioskitoimintaa, ruokailumahdollisuuksia, sauna, grillipaikka, leikkipaikka).

Kyseessä on Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan, matkailu- ja markkinointiyksikön erillishankinta, josta toimialajohtaja tekee hankintavaltuuksiensa puitteissa hankintapäätöksen.

Hankinnan arvo ei ylitä käyttöoikeussopimusten kansallista kynnysarvoa ja siten kyseessä on pienhankinta, joihin ei sovelleta hankintalakia. Hankinta kilpailutettiin avoimella menettelyllä ja tarjouspyyntö julkaistiin Tarjouspalvelu.fi/Pori –portaalin kautta Hilmassa 10.02.2023. Tarjousaika päättyi 02.03.2023 klo 12.00. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Osatarjouksia ei sallittu.

Määräaikaan mennessä tarjouksen antoi Lentävät Mökit Oy.

Sopimuskausi on 03.07.2023-30.9.2026 ja se alkaa, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu. Optio sopimuksen jatkumisesta (1.10.2026 alkaen) toistaiseksi voimassa olevana, kuitenkin enintään 30.9.2028 asti. Irtisanomisajat ovat hankintayksikön osalta kuusi (6) kuukautta ja palveluntuottajan osalta yksi (1) vuosi. Mahdollisen option käytöstä ilmoitetaan 31.1.2026 mennessä. Mikäli optio otetaan käyttöön, pätevät sopimuksen ehdot sellaisenaan myös optioaikaan.

Päätös

Päätetään edellä mainituin perustein, että Kirjurinluodon leiriytymisalueen palvelut hankitaan Lentävät Mökit Oy:ltä. Samalla valtuutetaan matkailu- ja markkinointiyksikkö valmistelemaan käyttöoikeussopimus Kirjurinluodon leiriytymisalueen palveluista.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, Elinvoima- ja ympäristötoimiala, Porin kaupunki

Organisaatiotieto

Matkailu- ja markkinointiyksikkö