§ 26 Poikkeaminen [peitetty], Ylikylä

Lataa 

PRIDno-2023-575

Päätöspäivämäärä

30.3.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Alueella ei ole asemakaavaa.

Alueella on voimassa Pohjois-Porin oikeusvaikutukseton osayleiskaava 2000 (KV 7.5.2001), jossa se on maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta tai ympäristöarvoja (MU). Tila rajoittuu Ahlaistenjoen vesialueeseen (W).

Poikkeaminen

Alue on maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamaa ranta-aluetta, jolle ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa (MRL 72 §).

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. (MRA 86 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamistyöryhmässä. Työryhmä puoltaa poikkeamisen myöntämistä.

Hanke on Porin kaupungin rakennusjärjestyksen mukaista. Tila on liitetty kunnallistekniikkaan ja täyttää vähimmäisvaatimuksen 0,2 ha (19.2 §). Rakentaminen jää alle ranta-alueella pysyvään asumiseen tarkoitetun rakennuspaikan enimmäismäärän 300 k-m² (20.5 §).

Suunnitellusta rakentamisesta ei aiheudu haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen, liikenneväylien toteuttamisen ja maisemalliselta kannalta ja täyttää muutkin poikkeamiselle asetetut edellytykset (MRL 171 §).

Työryhmä esittää poikkeamisluvan myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 171-174 §, Porin kaupungin rakennusjärjestys 19-20 §

Kuvaus

Rakennushanke

Asuinrakennuksen 122 m² ja autotallin 38m² rakentaminen purettavien asuin- ja talousrakennuksen tilalle.

Rakennuspaikka

Tila [peitetty] osoitteessa [peitetty]. Pinta-ala 3100 m². Tila on liitetty kunnallistekniikkaan.

Tilalla sijaitsee asuinrakennus (88 m², puretaan), talousrakennus (46 m², puretaan), sauna (25 m², säilyy) ja talousrakennus (51 k-m², säilyy).

Päätös

Päätän myöntää haetun poikkeamisluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa poikkeamispäätöksen voimassaoloaikana.

1.2.2023 voimaan tulleen kiinteistönmuodostuksen ja rakennusvalvonnan taksan 54 §:n mukaan päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 € maksu.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Rakennusvalvontayksikkö