§ 9 Hankintapäätös tekoälyn käytöstä Aapelin asiakirjojen metatietojen korjaamisessa

Lataa 

PRIDno-2023-1131

Päätöspäivämäärä

29.3.2023

Päätöksen tekijä

Yksikön päällikkö, ICT-yksikkö

Päätöksen peruste

Hankitaan tekoälyratkaisu Elinar Oyltä, jonka kanssa tehdään PoC asiakirjoissa olevien metatietojen tarkastamiseksi. PoC:in tavoitteena on varmistaa, että tekoäly voidaan opettaa käsittelemään massoittain asiahallinnan asiakirjoja ja että tekoäly voi oppia tuottamaan niille mallin mukaiset metatiedot. PoC:n jälkeen asiakas voi hyödyntää AI:n tuottamaa metatietoa esimerkiksi korjatessaan asiakirjojen metatietoja massa-ajona. PoC:in lopputuloksena syntyy raportti, josta käy ilmi metatietokohtaisesti AI-mallin tarkkuus.

PoCin kokonaiskustannus on 20 000€.

Kustannus alittaa hankinnan kansallisen kynnysarvon, jolloin kilpailutusta ei tarvitse tehdä.

Päätösvaltuudet

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön perusteella ICT-yksikön päälliköllä on oikeus päättää hankinnoista 100 000 € saakka.

Kuvaus

Tiera Tiedonhallinta, CaseM, porilaisittain Aapeli-asianhallinta on ollut käytössä vuodesta 2019.

Asiat siirtyvät arkistoon 5 vuoden kuluttua niiden sulkemisesta. Ennen asiakirjojen arkistoon siirtoa olisi hyvä tarkistaa niiden metatiedot.

Asiahallintajärjestelmään on toteutettu tiedonhallintalain edellyttämät metatiedot. Asiakirjoille halutaan täydentää nämä metatiedot ennen arkistoon siirtoa.

Koska asiakirjoja on noin 200 000, tekoälyä ja robotiikkaa on ajateltu käytettävän rutiinitöiden tekemiseen.

Päätös

Päätän, että ICT-yksikkö tilaa Elinarin tarjoaman tekoälyratkaisun hintaan 20 000 euroa, joka maksetaan kahdessa erässä, PoCin alussa 12 500€ ja valmistuttua 7 500€.

Hankinta maksetaan IT-palveluiden kustannuspaikalta 1414560001 ja vuoden 2023 investointimenoista (digirahoista).

Allekirjoitus

Ilkka Manninen, ICT-yksikön vt. päällikkö, Elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

ICT-yksikkö