§ 14 Santalantien ja Kortejärventien hulevesiselvitys ja hulevesien yleissuunnitelma

Lataa 

PRIDno-2023-1287

Päätöspäivämäärä

13.4.2023

Päätöksen tekijä

Infrajohtaminen toimintayksikön esimies

Päätöksen peruste

Teknisen toimialan toimintasäännön 4§:n nojalla toimintayksikön esimies päättää suunnittelu-, urakka-, hankinta- ja palvelusopimukset, joiden arvo on enintään 60 000 euroa.

Kuvaus

Porin kaupunki on kehittänyt Yyterin aluetta pitkäjänteisesti jo monen vuoden ajan matkailun kärkikohteena. Liikennejärjestelyjen sujuvoittamiseksi on lähivuosien tavoitteena rakentaa asemakaavan mukaiset kadut Santalantie ja Kortejärventie. Kadut sijaitsevat Preiviikinlahden Natura-alueen ja yksityisten maille sijoittuvan luonnosuojelualueen vieressä ja tulvariskialueella. Yyterin maisemat kuuluvat myös valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Alue on nykyisellään tunnettu haastavista kuivatusolosuhteista muun muassa nykyisen kuivatusreitin vähäisen kaltevuuden vuoksi. 

Infrajohtaminen on pyytänyt Afry Finland Oy:ltä tarjouksen hulevesiselvityksestä ja hulevesien yleissuunnitelmasta ennen varsinaisen katusuunnittelun käynnistämistä. Työssä noudatetaan Teknisen toimialan suunnittelun ja valvonnan puitesopimuksen hintoja ja ehtoja. Afry Finland Oy on tehnyt 13.3.2023 tarjouksen pyydetystä työstä. Arvioitu työmäärä on 144 tuntia ja sen kustannukset ovat 13 000 € (alv0%), jota ei ilman tilaajan kirjallista suostumusta ylitetä.

Optiona tarjotusta katujen tasaussuunnittelusta sovitaan myöhemmin erikseen. 

 

Päätös

Päätän edellä mainituin perustein, että Santalantien ja Kortejärventien hulevesiselvitys ja hulevesien yleissuunnitelma hankitaan Afry Finland Oy:ltä.

Allekirjoitus

Sanna Välimäki, infrajohtamisen toimintayksikön esimies, tekninen toimiala, infrayksikkö

Organisaatiotieto

Infrayksikkö