§ 47 Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen, Tuorsniemi

Lataa 

PRIDno-2022-6750

Päätöspäivämäärä

5.5.2023

Päätöksen tekijä

Toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Päätöksen peruste

Kaavatilanne

Ei asemakaavaa.

Kantakaupungin yleiskaava 2025:ssa (voim. 24.1.2008) pientalovaltaista asuinaluetta (AP). Kiinteistön lounaisosa pieneltä osin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Rakennuspaikan luoteiskulman läpi on osoitettu kulkevan yhdystie/pääkokoojakatu.

Yleiskaavassa kantakaupungin lounaispuolinen asemakaavoittamaton alue, jolle hakemuksen mukainen rakennuspaikka sijoittuu, on osoitettu suunnittelutarvealueeksi, jolla uuden rakennuspaikan tulee olla ennen asemakaavan laadintaa vähintään 2 ha suuruinen. Yleiskaavan määräys alueen osoittamisesta suunnittelutarvealueeksi on vanhentunut (enintään 10 vuotta). Suunnittelutarvealuetta koskeva määräys on kuitenkin uudistettu voimassa olevassa Porin kaupungin rakennusjärjestyksessä (18 §), joka on hyväksytty 16.11.2020.

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2:ssa taajamatoimintojen aluetta.

Rakentamisrajoitus ja poikkeaminen

Rakennuspaikka on maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n suunnittelutarvealuetta ja Porin kaupungin rakennusjärjestyksen 18 §:n mukaista suunnittelutarvealuetta, jolla uuden rakennuspaikan tulee olla vähintään 2 hehtaaria.

Poiketaan rakennusjärjestyksen 20 §:stä, jonka mukaan asemakaava-alueen ulkopuolella asuinrakennuksen kerrosluku on yksi. Hankkeessa suunniteltu 2-kerroksista asuinrakennusta.

Naapurien kuuleminen

Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole huomautettavaa hankkeesta. (MRL 173 §)

Asian harkinta

Asia on ollut esillä elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan asettamassa rakennus- ja poikkeamislupatyöryhmässä. Työryhmä puoltaa hakemusta. Kyseessä on olemassa oleva rakennuspaikka, jossa olemassa olevat rakennukset korvataan uusilla rakennuksilla. Rakentamisen määrä on rakennusjärjestyksen määräysten mukaista. Hakemuksen mukainen rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta sekä maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. (MRL 137 §) Poikkeaminen rakennusjärjestyksen enimmäiskerrosmäärästä ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista. (MRL 171 §)

Työryhmä esittää suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen myöntämistä.

Päätösvallan peruste

Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 16 §:n mukaan toimialajohtaja päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella.

Kuvaus

Rakennushanke

2-kerroksisen n. 350 m² asuinrakennuksen ja n. 120 m² talousrakennuksen rakentaminen purettavien rakennusten tilalle.

Rakennuspaikka

Kiinteistörekisterin mukaan 2,962 hehtaarin suuruinen tila [peitetty] osoitteessa [peitetty].

Kiinteistöltä puretaan asuinrakennus (188 m²) ja kaksi talousrakennusta (152 m² ja 17 m²).

Päätös

Päätän myöntää haetun suunnittelutarveratkaisun ja poikkeusluvan rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmän esityksen mukaisesti.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava suunnittelutarveratkaisua vastaavaa rakennuslupaa suunnittelutarveratkaisun voimassaoloaikana.

Päätöksen valmistelusta ja käsittelystä peritään 500 euron maksu kaupunginvaltuuston 28.2.2022 (§ 30) hyväksymän taksan 54 §:n perusteella.

Allekirjoitus

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala

Organisaatiotieto

Elinvoima- ja ympäristötoimiala