Lotskeri 55. kaupunginosan 1. asemakaava 609 1579 (Lotskerinmäki)
YHTEYSHENKILÖ
Kaavoitusarkkitehti Harri Kahelin, p. 044 701 2847
Sijainti
Suunnittelualue sijoittuu pohjoiseen kantakaupunkiin kauppatorilta pohjoiseen n. 3,5-4 km etäisyydelle, Pohjoisväylän ja maantien 2660 risteyksestä koilliseen, peltoalueiden ympäröimälle taajama-alueenlle. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 76,1 ha.
Kaavahankeen alkuperäiseen rajaukseen on tehty luonnosvaiheen ensimmäisen nähtävillä olon (11.-27.6.2011) jälkeen muutoksia, joiden tuloksena kaava-aluerajaus uudessa kaavaluonnoksessa (II.) on 6,1 ha pienempi. Luonnosvaiheen jälkeen kaavaan on tullut lisää muutoksia myös ehdotusvaiheen jälkeen, ja niiden seurauksena kaava-alueen rajaus on muuttunut. Muutosten jälkeen pinta-ala kaavalla on edelleen noin 76.1 ha.
Kaavan tavoitteet
Asemakaavatyöllä laajennetaan Lotskerin asemakaavoitettua aluetta Hyvelän suuntaan. Suunniteltavat uudet asuinalueet ja viherkäytävät täydentävät olemassa olevaa taajamaa sekä toteuttavat kaupunkirakenteen tiivistämisen tavoitteita kantakaupungin yleiskaavan 2025 mukaisesti. Lisäksi suunnittelussa huomioidaan yleiskaavassa esitetty pääkatuverkko ja lisäjoen aluevaraus.
Hyväksyvä taho
Porin kaupunginvaltuusto
Kaavan vaiheet
- Vireille (MRL 63§): osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2010
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 4.-20.12.2010
- Kaavaluonnos 10.6.2011
- I Kaavaluonnos nähtävillä 11.-27.6.2011
- II Kaavaluonnos nähtävillä 17.12.2020 – 29.1.2021
- Kaavaehdotus nähtävänä 15.6.-31.7.2023