Valmistelija
Mikko Nurminen, rakennusvalvontayksikön päällikkö, mikko.nurminen@pori.fi
Perustelut
Kyseessä on konehalli, joka sijaitsee Lattomeren peltoalueella kiinteistöllä [peitetty] osoitteessa [peitetty]. Kiinteistön omistajalle on myönnetty suunnittelutarveratkaisu 20.9.2019 ja rakennuslupa 5.11.2019, jotka koskevat myös kyseistä konehallia.
Lattomeren viljelysaukean kuivatusyhtiöltä on saapunut hallintopakkohakemukseksi nimetty kirje, jossa vaaditaan ensisijaisesti konehallin siirtämistä rakennusluvan mukaiseen paikkaan ja toissijaisesti rakennusluvan haltijaa ja Porin kaupunkia yhteisvastuullisesti hoitamaan [peitetty]varrella kulkevan kuivatusojan kunnossapidon. Lisäksi vaaditaan uuden suunnittelutarveratkaisun ja rakennusluvan hakemista, mikäli konehalli jää nykyiselle paikalleen.
Kuivatusyhtiön mukaan konehallin sijainti poikkeaa merkittävästi rakennusluvassa esitetystä ja vaikeuttaa merkittävästi kuivatusojan kunnossapitoa. Rakennusluvan haltija ja Porin kaupunki ovat laiminlyöneet velvollisuutensa ja aiheuttaneet konehallin poikkeavan sijoittumisen, josta johtuen kunnossapitotyöt vaikeutuvat ja aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia ojan ylläpidosta vastaavalle taholle. Hakemuksen mukaan konehallin siirtäminen on toteutettavissa kohtuullisin kustannuksin.
YLIMÄÄRÄINEN MUUTOKSENHAKU SUUNNITTELUTARVERATKAISUSTA
Kuivatusyhtiö haki korkeimmalta hallinto-oikeudelta ylimääräistä muutoksenhakua suunnittelutarveratkaisun purkamiseksi sillä perusteella, että yhtiö on rakennuspaikan viereen sijoittuvan oja-alueen käyttöoikeuden haltija ja ratkaisu loukkaa heidän oikeuksiaan.
Korkein hallinto-oikeus ei ottanut hakemusta tutkittavakseen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kuivatusyhtiön hallitsema oja sijaitsee kokonaisuudessaan suunnittelutarveratkaisun mukaisen rakennuspaikan ulkopuolella. Käyttöoikeus oja-alueeseen ei merkitse sellaista alueen hallintaa, jonka perusteella kuivatusyhtiötä olisi pidettävä maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:ssä tarkoitettuna rakennuspaikan viereisen alueen haltijana. Hakemuksen kohteena olleelle kiinteistölle ei ole osoitettu ojaan tai veden johtamiseen liittyvää käyttöoikeutta, käyttöoikeuden rajoitusta tai rasitetta, joka rajoittaisi rakennusten sijoittamista ja rakentamista kiinteistölle. Kuivatusyhtiöllä ei ole ojan kunnossapitovastuun perusteella tai muulla tarkoitukseensa liittyvällä perusteella lakiin perustuvaa oikeutta rajoittaa rakentamista ojaan rajoittuvilla kiinteistöillä oja-alueen ulkopuolella. Kun lisäksi otetaan huomioon suunnittelutarveratkaisuun sisältyvä ehto, jonka mukaan rakennukset on sijoitettava vähintään 20 metrin etäisyydelle maantien keskilinjasta, sekä muu asiassa saatu selvitys, suunnittelutarveratkaisun mukaisen rakentamisen ei voida katsoa välittömästi vaikuttavan kuivatusyhtiön oikeuksiin, velvollisuuksiin tai etuihin, eikä sen purkupuhevallalle voida katsoa olevan muutakaan maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:stä johtuvaa perustetta.
LAINVOIMAISEN RAKENNUSLUVAN MUKAINEN RAKENTAMINEN
Konehallia koskevasta rakennusluvasta 2019-518 ei tehty valituksia ja rakennuslupa on lainvoimainen.
Konehallin paikan merkitseminen on suoritettu 12.12.2019 ja sijaintikatselmus 8.1.2020. Muun katselmuksen yhteydessä 27.1.2020 on todettu, että rakennus on lähempänä tien keskilinjaa kuin asemapiirroksessa, ja perustukset ja sokkeli on tehty ennen aloitusilmoitusta. Katselmuksen yhteydessä työmaa on keskeytetty ja ennen rakennustyön jatkamista on edellytetty riittäviä selvityksiä sijainnista ja rakenteiden määräystenmukaisuudesta. 2.3.2020 on rakennusvalvontaviranomainen hyväksynyt aloitusilmoituksen ja todennut, että 27.1.2020 tehdyn katselmuksen yhteydessä esitetyt vaatimukset on täytetty ja rakentamista voidaan jatkaa. Käyttöönottokatselmuksessa 26.6.2020 on konehalli todettu pääosin valmistuneeksi ja edellytetty rakennuksen alle jääneiden vesijohdon ja paineviemärin siirtoa siten, että ojan perkausmahdollisuus johtoja vaurioittamatta säilyy.
Konehallia ei ole loppukatselmoitu.
Konehallin on todettu sijaitsevan rakennusjärjestyksen mukaisesti 5m kiinteistön rajasta ja riittävän etäällä ojasta mahdollistaen hoitotoiminpiteiden toteuttamisen ilman merkittäviä normaalista hoidosta poikkeavia menetelmiä käyttäen. Kiinteistön omistaja on myös esittänyt halukkuutensa osallistua ojan hoitotoimenpiteisiin oman kiinteistönsä kohdalla. Konehallin sijainnista ei ole myöskään todettu aiheutuvan haittaa liikenneturvallisuudelle. Konehallin soveltuminen paikalleen on havaittavissa ilmakuvan päälle tulostetussa pohjakartassa ja valokuvissa, jotka ovat nähtävissä päätösasiakirjoissa.
RAKENNETUN YMPÄRISTÖN VALVONTA
Rakennetun ympäristön valvonta on Kuivatusyhtiön palautteen perusteella selvittänyt lupa- ja tarkastusmenettelyitä sekä suorittanut katselmuksia paikan päällä. Yhtiölle on useassa yhteydessä esitetty tilanne ja annettu sähköpostitse 4.4.2022 arvio lainvoimaisen rakennusluvan muutosmahdollisuudesta ylimääräisen muutoksenhaun kautta.
TOIMINTAVALTUUDET
Porin kaupungin hallinto- ja toimintasäännön mukaan rakennusvalvonta toimii maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena. Rakennusluvan ja rakentamisen menettelyjä sekä rakennetun ympäristön valvontaa suorittavat rakennusvalvonnan lain ja asetusten edellyttämän koulutuksen ja pätevyyden omaavat viranhaltijat tehtävämäärittelyjen puitteissa.
Hallinto- ja toimintasäännön mukaan kaupungin osallistumisesta ympäristön ja teknisten järjestelmien hoitoon yksityisellä maa-alueella päättää teknisen toimialan viranhaltijat ja lautakunta.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Rakennusvalvonta on suorittanut asianmukaisesti rakentamisen valvontaa, arvioinut rakennusluvassa esitetyistä ratkaisuista tehtyjä poikkeamisia yhdessä asianosaisten ja asiantuntijoiden kanssa ja edellyttänyt hankkeeseen ryhtyvältä tarpeellisia lisäselvityksiä. Rakennushanke on keskeneräinen.
Rakennetun ympäristön valvonta on arvioinut rakennushanketta, eikä ole todennut tarvetta puuttua tilanteeseen. Rakennushanke ei loukkaa naapureiden oikeuksia, ei aiheuta vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle, eikä uhkaa yleistä etua. Rakennetun ympäristön valvonta ei ole toimivaltainen viranomainen lainvoimaisen rakennusluvan ja asianmukaisen valvonnan mukaisessa ja keskeneräisessä rakennushankkeessa.
Elinvoima ja ympäristölautakunnalla ei ole toimivaltainen taho päättämään kaupungin osallistumisesta ojan hoitotoimenpiteisiin.
Ojan hoitotoimenpiteet on nykyisellään mahdollista suorittaa ilman erityisiä järjestelyjä tai kustannuksia, eikä Konehallin siirtämiselle, josta aiheutuisi omistajalle kohtuuttomia kustannuksia, ole perusteita.
Ehdotus
Esittelijä
Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää, että rakennusvalvonnan toiminta on ollut moitteetonta, eikä hallintopakkomenettelyä edellyttävää perustetta rakennetun ympäristön valvonnan toimenpiteisiin ole.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.