Perustelut
Jätehuoltoviranomaisen viranomaistehtävien hoidon aiheuttamat kustannukset laskutetaan kaksi kertaa vuodessa Keräämö Oy:ltä; kesäkuussa laskutettiin talousarvion summasta 50 % ja tilinpäätöksen yhteydessä laskutetaan tasaus toteuman mukaan. Kesäkuun laskutusosuus (119 000 €) näkyy toimintatuotoissa.
Toimintakuluja on kertynyt viime vuoteen nähden 40 000 euroa enemmän, jotka koostuvat lähinnä henkilöstökuluista. Henkilöstökulujen kehityksessä näkyy se, että vuoden 2024 alusta lähtien on menty niin sanotusti täydellä henkilöstöllä (kaksi vakituista ja yksi määräaikainen). Viime vuoden alussa oli yhden vakituisen työntekijän vajaus, kun suunnittelijan tehtävä täytettiin vasta elokuussa 2023. Lisäksi kesällä 2024 viranomainen työllisti myös yhden kesätyöntekijän (2 kk).
Myös palvelujen ostoissa on pientä kasvua viime vuoteen nähden (2 000 euroa). Jätehuoltojaostolle on tilattu uusi oma logo/ilme, joka toteutettiin Porin kaupungin graafisen ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi ilmoituskuluja on tullut jätetaksaan liittyen (voimaan 1.1.2024, 1.6.2024 ja 1.1.2025) ja Vitec Vingo-toimintajärjestelmään liittyen on tullut tietokantahakukoulutuksesta kuluja. Lisäksi viranomainen osallistui Koti&Piha-messuille 20.-21.4.2024 yhteisellä messuosastolla Keräämö Oy:n kanssa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi
Jätehuoltojaosto päättää merkitä talousraportin tiedoksi.