Perustelut
Oskari Siitari on jättänyt 9.6.2026 eroanomuksen henkilökohtaisten syiden takia valtuutetun sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja jäsenen luottamustoimista.
Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 17.2 §:n mukaan jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Vaalilain 93.2 §:n mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää myöntää kuntalain 70.3 §:n perusteella Oskari Siitarille eron valtuutetun tehtävästä.
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja:
- kutsuu varavaltuutettu Taru Hyrkäksen valtuutetuksi Oskari Siitarin sijaan
- pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää:
- myöntää Oskari Siitarille eron tarkastuslautakunnan puheenjohtajan sekä jäsenen tehtävästä
- valita Oskari Siitarin tilalle tarkastuslautakuntaan uuden jäsenen
- nimetä tarkastuslautakunnan jäsenistä uuden puheenjohtajan. Puheenjohtajan tulee olla valtuutettu.
Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän osalta heti kokouksessa.
Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.