Kaupunginhallitus, kokous 28.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 380 Porin kaupungin henkilöstöraportti 1-8/2026

PRIDno-2026-6757

Valmistelija

  • Timo Jauhiainen, henkilöstöjohtaja, timo.jauhiainen@pori.fi

Perustelut

HR-mittareiden kehityssuunnista raportoidaan kaupunginhallitukselle säännöllisesti kolmannesvuosittain. Nyt raportoidaan vuoden 2026 toisen kolmanneksen sisältävästä eli tammi-elokuun tilanteesta. Ensimmäisestä kolmanneksesta raportoitiin 22.6.2026.

Kolmannesvuosiraportin mittarit on määritelty konkreettisesti, jotta HR-tiedolla johtaminen vastaisi tavoitteita ja vahvistaisi sen asemaa työnantajan ja erityisesti HR-yksikön toimintaa ohjaavana asiakirjana. Kaikkia mittareita ja asioita ei kuitenkaan raportoida samassa rytmissä, vaan esimerkiksi puolivuosittain tai vuosittain raportointiteknisien syitten takia.

Raportissa nostetaan esille myös muita HR-yksikön keskeisiä ajankohtaisia asioita. Keskeistä on raportoida se, mikä on sillä hetkellä HR-näkökulmasta erityistä tai huomionarvoista. Tavoitteena on, että raportointi ei ole pelkästään toteavaa, vaan pyritään löytämään lukujen taustalla olevia asioita tukemaan henkilöstöä koskevaa päätöksentekoa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä henkilöstöraportin 1–8/2026 tiedoksi.

Tiedoksi

Toimialat, liikelaitokset ja yksiköt