Kaupunginhallitus, kokous 3.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 591 Yyterin merkin väreiksi sininen ja oranssi, valtuustoaloite, valtuutettu Ari Nordström

PRIDno-2022-2828

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Ari Nordström jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”VALTUUSTOALOITE

30.5.2022

Yyterin merkin väreiksi sininen ja oranssi

Kruununjalokivemme Yyteri tunnetaan pääosin merestä ja hiekkarannasta. Aluetta ja alueen toimintoja on upeasti kehitetty sekä Porin kaupungin että yritysten toimesta. Kiitos siitä.

Yyterin mainonnassa on useimmiten väreinä merensininen ja oranssi. Porin Linjojen bussikin on kutsuvasti auringonoranssin värinen. Ilman tekstejäkin värit tuovat hyvän mielen ja houkuttelevat Yyteriin. Samat värit toistuvat Kakkostien varrella mainostaulussa, jossa tosin liian pienellä tekstillä muistutetaan, että vain 6 kilometrin päästä ollaan perillä.

Sen jälkeen saavutaan liittymään, joka johtaa Yyterinsantojentielle. Karmea näky. Haalistuneen punainen, sinänsä komea merkki kruunuineen silmien edessä. Kuin punainen liikennevalo. Hyvä, ettei vie koko tunnelmaa.

Porin kaupungin hallintosäännön suomin oikeuksin esitän, että kaupunginhallitus ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin: Yyterin merkki maalataan ja väreiksi valitaan merensininen ja auringonoranssi. Y-kirjaimessa sininen kuvaisi merta ja auringonoranssin värinen kruunu sekä hiekkaa että auringonpaistetta. Päinvastoinkin väriyhdistelmä olisi toimiva. Samoja värejä pitäisi toteuttaa myös rannan Yyteri-teksteissä. Värinumerot löytynevät jo käytössä olevista mainosmateriaaleista.

Ari Nordström

kaupunginvaltuutettu (sd)”

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Tove Vesterbacka, erityisasiantuntija, tove.vesterbacka@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Ari Nordström on jättänyt valtuuston kokouksessa 30.5.2022 valtuustoaloitteen: Yyterin merkin väreiksi sininen ja oranssi.

Kaupunginhallitus päätti pyytää aloitteesta elinvoima-​ ja ympäristölautakunnan lausunnon 30.9.2022 mennessä. Asian esittely ja aikaisempi käsittely ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää antaa asiasta seuraavan lausunnon.

Porin kaupungin vuonna 2017 toteutetun brändiuudistuksen yhteydessä suunnitellun visuaalisen identiteetin pääväreinä toimivat Pori Punainen ja Pori Sininen, valkoisen ja mustan lisäksi.

Porin kaupungin lisävärit, kuten oranssi ja vaaleampi sininen, ovat suunniteltu ensisijaisesti identiteetin kuvitusten tarpeita silmällä pitäen.

Yyterille ei ole visuaalisessa ohjeistossa määritelty omia värejä, mutta käytännössä on usein esimerkiksi opasteissa ja markkinointiviestinnässä viime vuosina päädytty käyttämään sinistä ja oranssia. Yyterissä on kuitenkin edelleen mahdollista käyttää myös muita värejä, kuten Y-kirjaimissa käytettyä Porin punaista.

Iso punainen, lähes seitsemän metriä korkea ja kolme tonnia painava Y-kirjan, pystytettiin Mäntyluodontien risteykseen vuonna 2019 ja punaiset kirjaimet rannalle 2018. Jos kirjaimet valmistettaisiin nyt, värimaailmaa voisi Yyterissä käytännössä toteutettujen värivalintojen pohjalta pohtia uudestaan. Tällä hetkellä kirjainten väripinta on kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä Elinvoima- ja ympäristölautakunta näe aiheellisena käyttää Yyterin kehittämiseen suunnattua budjettia tähän ennen kirjainten kunnostustarvetta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Ari Nordström jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.5.2022 § 81 Yyterin merkin väreiksi sininen ja oranssi -valtuustoaloitteen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 6.6.2022 § 379 pyytää aloitteesta elinvoima- ja ympäristölautakunnan lausunnon.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (Elinvoima- ja ympäristölautakunta 14.9.2022 § 162) ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetun lausunnon tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.