Kaupunginhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 269 Vuoden 2024 talousarvion muuttaminen

PRIDno-2024-1633

Valmistelija

  • Erno Vaurio, taloussuunnittelupäällikkö, erno.vaurio@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti 11.12.2023. Hallintosäännön 68 § mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Vuoden 2024 ensimmäisen kolmanneksen talousraportin valmistelun yhteydessä talous- ja hallintoyksikkö on vertaillut keskeisimpien tulo- ja menoerien viimeisimpiä ennusteita talousarviossa määriteltyihin sitoviin eriin. Tarkastelun perusteella on päädytty esittämään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle talousarvion muuttamista.

  • Verotulot ovat talousarviossa yhteensä 193 838 325 euroa. Kuntaliiton veroennustekehikkoon 05/2024 perustuen on tarkistettu kunnallisvero- ja yhteisöveroarvioiden määrät. Kiinteistöveroarviota ei muuteta. Näin ollen vuoden 2024 päivitetyksi verotuloarvioksi saadaan 193 982 599 euroa eli lisätään talousarvion sitovaan erään verotulot 144 274 euroa.
  • Valtionosuudet ovat talousarviossa yhteensä 12 737 057 euroa. Valtiovarainministeriön 21.12.2023 ja Opetus- ja kulttuuriministeriön 29.12.2023 tekemien valtionosuuspäätösten mukaan kaupungin valtionosuudet vuodelle 2024 ovat yhteensä 13 586 133 euroa. Tähän perustuen lisätään talousarvion sitovaan erään valtionosuudet 849 076 euroa.
  • Rahoitustulot ja -menot ilman liikelaitoksia ovat talousarviossa yhteensä 814 958 euroa. Erään sisältyy budjetoituja osinkotuottoja 600 000 euroa. Kaupunki on saanut huhtikuussa Pohjolan Voima Oyj:ltä osinkoa 769 361 euroa ja Kuntarahoitus Oy:n varsinainen yhtiökokous 17.5.2024 on päättänyt maksaa osinkoa 1,69 euroa per osake eli Porin kaupungille tilitettävä osuus on yhteensä 362 716 euroa. Lisäksi Sarastia Oy:n varsinainen yhtiökokous 23.5.2024 on päättänyt maksaa osinkoa 1,15 euroa per osake eli Porin kaupungille tilitettävä osuus on yhteensä 865 715 euroa. Edellä mainittuihin sekä muihin pienempiin osinkotuottoihin perustuen lisätään talousarvion sitovaan erään rahoitustulot ja -menot 1 400 000 euroa.

Lisäysten tulosta parantava vaikutus on yhteensä 2 393 350 euroa, mikä riittää kattamaan teknisen lautakunnan kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esittämän 710 000 euron tuloarvion alituksen sekä 1 600 000 euron määrärahaylityksen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi seuraavien muutosten tekemistä vuoden 2024 talousarvion tuloslaskelmaosan sitoviin eriin:

  • Verotulot +144 274 euroa,
  • Valtionosuudet +849 076 euroa,
  • Rahoitustulot ja -menot +1 400 000 euroa.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.