Kaupunginvaltuusto, kokous 7.9.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 125 Kulttuurialan kolmannen sektorin ja ammattilaiskentän toimintaedellytysten selvittäminen ja kehittämisohjelman laatiminen, valtuustoaloite, Vihreä valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Laura Tamminen (lisäpykälä)

PRIDno-2026-6705

Perustelut

Vihreä valtuustoryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja valtuutettu Laura Tamminen jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

VALTUUSTOALOITE: 

Kulttuurialan kolmannen sektorin ja ammattilaiskentän  toimintaedellytysten selvittäminen ja kehittämisohjelman laatiminen 

Porin elinvoima, pitovoima ja imago tukeutuvat vahvasti monimuotoiseen, laadukkaaseen ja innovatiiviseen kulttuuritarjontaan. Suuri osa tästä toiminnasta syntyy kulttuurialan kolmannella sektorilla, vapaalla kentällä, yhdistyksissä ja ammattilaisten muodostamissa yhteisöissä. Kolmannen sektorin toimijat täydentävät kaupungin omia kulttuuripalveluita ja tuottavat merkittävän osan esittävästä taiteesta, visuaalisesta taiteesta, musiikkitapahtumista ja kulttuurista matalan kynnyksen periaatteella. 

Kulttuurikenttä on kohdannut viime vuosina huomattavia haasteita. Yleinen kustannustason nousu, tapahtumien turvallisuus- ja järjestelyvaatimusten tiukentuminen sekä julkisen rahoituksen ennakoitavuus on heikentynyt. Monet ammattilaiset työskentelevät riittämättömällä perusrahoituksella, mikä saattaa johtaa kohtuuttomaan palkattomaan työhön, korkeaan vaihtuvuuteen ja osaamisen pakenemiseen alalta. 

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta velvoittaa kaupunkia luomaan edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Ammattimaisen kolmannen sektorin tukeminen ei ole kaupungille pelkkä kuluerä, vaan investointi: kaupungin euro on usein tarpeellinen vastinrahana esimerkiksi säätiöiden ja EU-tason rahoitukselle.  

Jotta kaupunki voi turvata kulttuurikenttänsä elinvoimaisuuden ja hyödyntää sen täyden potentiaalin kaupunkistrategiansa toteuttamisen, tarvitsemme ajantasaisen, tutkimukseen ja toimijoiden kuulemiseen perustuvan kokonaiskuvan kentän tilasta. 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että: 

1. Kaupunki käynnistää laajan ja kattavan selvityksen kulttuurialan kolmannen sektorin ammattilaiskentän toimintaedellytyksistä, tulorakenteesta, työllistävyydestä ja kehittämistarpeista. Selvityksessä kartoitetaan ja laaditaan toimenpide-ehdotukset erityisesti seuraavista kriittisistä osa-alueista: 

  • Perusrahoitus ja sopimuskumppanuudet: Avustusrakenteiden riittävyys, ennakoitavuus ja monivuotisten kumppanuussopimusten kehittäminen.
  • Tilakysymykset ja tilojen yhteiskäyttö: Tilojen riittävyys, saavutettavuus sekä kaupungin omien tyhjien tai vajaalla käytöllä olevien tilojen joustava avaaminen kulttuurikentälle. 
  • Palveluostot ja hyvinvointiyhteistyö: Ostopalvelumallien ja kulttuurihyvinvointipalveluiden vakiinnuttaminen osaksi kaupungin toimintaa. 
  • Osaamisen vahvistaminen ja koulutus: Kaupungin tarjoama lisäkoulutus ja tuki muun muassa hankkeiden ja EU-rahoituksen hakemisessa ja hallinnassa. 
  • Vuorovaikutus: Säännöllisen ja avoimen keskustelufoorumin perustaminen kaupungin päättäjien, viranhaltijoiden  ja vapaan kentän toimijoiden välille. 

2. Selvityksen tulosten ja toimenpidesuositusten pohjalta laaditaan toimintaohjelma kolmannen sektorin kulttuuritoimijoiden toimintaedellytysten parantamiseksi.  

Porissa 7.9.2026 

Porin vihreä valtuustoryhmä:  
Laura Tamminen  
Anna Kyhä-Mantere 
Jenni Laurila  
Minka Leino-Holm  
Taru Hyrkäs

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.