Kaupunginvaltuusto, kokous 9.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 129 Porin kaupungin tilintarkastusyhteisön valitseminen tilikausille 2025–2028

PRIDno-2024-3148

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin tilintarkastuspalvelujen voimassa oleva sopimus päättyy, kun tilikauden 2024 tilintarkastus on valmis.

Kuntalain 14 luvun 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu muun muassa valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat ja huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta.

Kuntalain 122 §:n mukaan: ”Valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. 

Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.

Tilintarkastusyhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.

Tilintarkastajalla on oltava edellytykset riippumattoman ja riittävän laajan tilintarkastuksen toimittamiseen. Jos edellytykset riippumattomaan tarkastukseen puuttuvat, tilintarkastajan on kieltäydyttävä vastaanottamasta tehtävää tai luovuttava siitä.

Tilintarkastajana ei saa toimia henkilö, joka 75 §:n mukaan ei ole vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan.”

Tilintarkastajan tehtävät on määritelty kuntalain 123 pykälässä, jonka mukaan:

”Tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on tarkastettava:

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

2) antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikean ja riittävän kuvan kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

Tilintarkastajan tulee noudattaa valtuuston ja tarkastuslautakunnan antamia ohjeita, jolleivät ne ole ristiriidassa lain, hallintosäännön tai julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan kanssa.

Havaitsemistaan olennaisista epäkohdista tilintarkastajan on ilmoitettava viipymättä kunnanhallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.”

Porin kaupungin osalta nykyinen tilintarkastusyhteisö on valittu tilikausille 2019–2024, joka vastaa kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista. Tilikaudesta 2025 alkavan uuden toimikauden osalta valinta on näin ollen suoritettava uudelleen. Tilintarkastuspalvelun valinnan valmistelu kuuluu tarkastuslautakunnalle. Kuntalain 4 luvun 14 §:n 12) mukaan valtuusto päättää tilintarkastajien valitsemisesta.

Porin kaupungin hallintosäännön 79 §:n mukaan tilintarkastusyhteisö valitaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.

Porin kaupungin konserniohjeen 12.1. kohdan mukaan kaupunkikonsernin tilintarkastuspalvelujen koordinointi ja kilpailutus järjestetään keskitetysti Porin kaupungin toimesta. Konserniohjeen mukaan tarkastuslautakunta huolehtii keskitetysti kaupungin ja sen tytäryhtiöiden tilintarkastuksen kilpailuttamisesta ja yhteensovittamisesta.

Tarkastustoimessa on yhteistyössä hankintapalveluiden kanssa valmisteltu luonnos tarjouspyynnöstä Porin kaupungin tilintarkastuspalveluiden kilpailuttamiseksi. Tarjouspyyntöluonnos on laadittu nykyisen kaltaiseksi kestoltaan, jolloin varsinaisen neljän tilikauden tarkastuksen (2025-2028) lisäksi mahdollistetaan kahden optiovuoden hankinta.

Tilintarkastuksen kilpailutukseen tarkoitettu tarjouspyyntöluonnos toimitetaan tarkastuslautakunnan jäsenille tutustuttavaksi ennen kokousta.

Tarjouspyyntö tulee julkiseksi, kun se julkaistaan Hilma hankintailmoitukset-palvelussa.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • tutustua tarjouspyyntöluonnokseen ja käydä siitä keskustelun
  • että kilpailutettava tilintarkastuksen seuraava toimikausi on neljä vuotta, jonka lisäksi on mahdollisuus kahden optiovuoden käyttöön,
  • antaa tarkastusjohtajalle oikeuden tehdä mahdollisia teknisiä ja muita pieniä muutoksia tarjouspyyntöluonnokseen sekä
  • käynnistää kilpailutuksen esitetyillä kriteereillä

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Kuntalain säännökset

Kuntalain 122 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön. Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. Tilintarkastusyhteisö voidaan valita enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.

Kaupunginvaltuusto valitsi 16.8.2021 162 § toimikaudeksi 2021–2025 tarkastuslautakunnan kaupunkikonsernin hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Tarkastuslautakunta valmistelee kuntalain nojalla valtuustolle sen päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

Kuntalain 121 §:n tarkastuslautakunnan tehtäviä koskevan ensimmäisen kohdan mukaan tarkastuslautakunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

Tilintarkastajan tehtävistä säädetään kuntalain 123 §:ssä.

 

Porin kaupungin hallintosääntö ja konserniohje

Kaupungin hallintosäännön 78 §:n mukaan tilintarkastusyhteisö valitaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.

Porin kaupungin konserniohjeen 12.1. kohdan mukaan kaupunkikonsernissa tilintarkastuspalvelujen koordinointi ja kilpailutus järjestetään keskitetysti tarkastuslautakunnan toimesta. Kuntalain 122 §:n mukaan kaupungin tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kaupungin tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Kun tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastuslain mukainen tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa tarvitse valita. Tytäryhtiöiden on saatettava yhtiöjärjestyksensä vastaamaan tätä määräystä. Kaupunginhallitus antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen tilintarkastajien valinnasta ja yhtiökokous valitsee tilintarkastajan.

Porin kaupungin tarkastuslautakunta huolehtii keskitetysti kaupungin ja sen tytäryhtiöiden tilintarkastuksen kilpailuttamisesta sekä yhteensovittamisesta. Yhtiön on ilmoitettava tilintarkastajien palkkiot tilikaudelta yhteissummana.

 

Hankintaprosessi

Nyt voimassa olevan tilintarkastussopimuksen mukaan viimeinen tarkastettava tilikausi on vuosi 2024. Nykyistä sopimusta ei ole kuntalain mukaan enää mahdollista jatkaa, koska tilikausien enimmäismäärä täyttyy kuluvan 2024 tilikauden tarkastuksen valmistuttua.

Kunnan tilintarkastuspalvelujen hankintaan sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta ja se on toteutettu avoimella menettelyllä. Tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 20.8.2024 53 §:ssä hankinnan kriteereistä ja käynnisti kilpailutusprosessin.

Kilpailutus perustuu tarjouspyyntöön PRIDno-2024-2593 ja hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 26.8.2024 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa. Tarjous pyydettiin Porin kaupungin hallinnon ja talouden lakisääteisen tilintarkastuksen ja kaupungin tytäryhteisöjen lakisääteisen tilintarkastuksen suorittamisesta tilikausilta 2025–2028 sekä eräiden erityistoimeksiantojen suorittamisesta vastaavana aikana. Lisäksi hankintaan sisältyy optio tilikausille 2029 ja 2030.

Hankittavan palvelun lopputuloksena syntyy tarkastuskauden tarkastussuunnitelma sekä tilikausittaiset työohjelmat, väliraportit, tilikausittaiset yhteenvetoraportit sekä tilintarkastuskertomukset. Vastuunalaisen tilintarkastajan estyessä hänen varahenkilönsä tulee esitellä tarkastuslautakunnalle tarkastuskautta koskeva tarkastussuunnitelma sekä yksittäisiä vuosia koskevat työohjelmat ja lisäksi raportoida niiden toteutumisesta, tarkastustyön kulusta ja tarkastustyössä tehdyistä havainnoista kirjallisesti normaalisti kaksi kertaa vuodessa. Vastuunalaisen tilintarkastajan tulee olla läsnä pyydettäessä tarkastuslautakunnan kokouksessa.

Hankinta käsittää:

a) Porin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuksen tilivuosina 2025–2028 kuntalain 122 ja 123 §:n mukaan.

b) Porin kaupungin tytäryhteisöjen lakisääteisen tilintarkastuksen tilivuosina 2025–2028 tilintarkastuslain 3:1.1§ mukaisesti. Kohteena on yhteisön tai säätiön tilikauden kirjanpito, tilinpäätös sekä hallinto.

c) EU-hankkeiden edellyttämät tilintarkastajan varmennukset.

d) Lakisääteisen kestävyysraportointivarmennuksen tilivuosina 2025–2028 tilintarkastuslain 3:1.1a§ mukaisesti Porin kaupungin tytäryhteisöille, jotka ovat kestävyysraportointiyrityksiä (kirjanpitolaki 7:2.1§ kohta 9).

Lisäksi hankintaan sisältyy seuraavat optiomahdollisuudet:

- optio 1: Kahden (2) vuoden optiokausi (tilivuodet 2029 ja 2030)

- optio 2: Mahdolliset pienimuotoiset lisätoimeksiannot ja asiantuntijapalvelun hankinta tietyissä erikseen annetuissa toimeksiannoissa. Näiden hinnoittelussa käytetään palveluntuottajan tarjouksen hintoja.

 

Lakisääteinen tilintarkastus

Porin kaupungin lakisääteisen tilintarkastuksen laajuus on arviolta 80 tilintarkastuspäivää tilivuodessa. Tarkastuspäivä on pituudeltaan 7,5 h. Tarkastuspäivien määräarvioon sisältyy lakisääteinen tilintarkastus sekä pyydettäessä tilintarkastajan osallistuminen tarkastuslautakunnan kokouksiin sekä yhteistyöneuvotteluihin tarkastustoimen kanssa. Arvion mukaan tällaisia kokouksia ja neuvotteluita on vähintään 6 tilivuodessa.

 

Erityistoimeksiannot

Mahdolliset pienimuotoiset lisätoimeksiannot ja asiantuntijapalvelun hankinta tietyissä erikseen annetuissa toimeksiannoissa.

Erikseen nimeämättömiä, tarkastustoimen tarkoituksiin tilattavia palveluja ovat mm. verokonsultointi, tietojärjestelmätarkastus, koulutuspalvelut, julkiset hankinnat jne. Tarjousten perusteella laadittava sopimus ei tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta näiden palvelujen tuottamiseen. Tarkastusjohtajan tulee ennalta hyväksyä tämän option osalta tehtävät toimeksiannot. Näihin kohteisiin kuluva työmäärä on arviolta 1-10 työpäivää vuodessa.

 

Saapuneet tarjoukset

Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 11.10.2024 klo 12:00. Määräaikaan mennessä tarjouksen antoivat kaksi (2) tilintarkastusyhteisöä: BDO Oy ja KPMG Oy Ab.

Tarjouspyynnössä on esitetty tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet.

Molemmat tarjoajat täyttivät soveltuvuudelle määritetyt vaatimukset ja molemmat tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousasiakirjat kokonaisuudessaan ovat tarkastuslautakunnan jäsenten nähtävinä pyynnöstä tarkastustoimistossa sekä kokoustilassa ennen kokousta ja kokouksen aikana.

 

Tarjousten vertailu

Parhaan tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellista edullisuutta arvioidaan hinta-laatusuhteella, jossa hinnan painoarvo on 50 prosenttia ja laadun painoarvo 50 prosenttia.

Päätöksenteon perusteet – tarjousten pisteytys

Tarjoukset pisteytetään tarjouksen hinnan (50 pistettä) ja laadun (50 pistettä) perusteella

Hinnan pisteet lasketaan edullisimman tarjouksen mukaan ja pisteisiin vaikuttavat:

-          Ajankäyttösuunnitelman mukaan laskettu hinta kaupungin tilikausittaiseen tilintarkastukseen – 25 pistettä

-          Tytäryhteisöjen vastuunalaisen tilintarkastajan päivähinta – 20 pistettä

-          EU-hankkeiden tilintarkastuksen päivähinta – 2,5 pistettä

-          Tytäryhteisöjen lakisääteisen kestävyysraportoinnin päivähinta – 2,5 pistettä

 

Laadun pisteet lasketaan 35 pisteen osalta kaupungin tilintarkastustiimin kokemuksen perusteella. Pisteet lasketaan suhteuttamalla suurimpaan tarjottuun kokemukseen nimettäviltä henkilöiltä. Kokemusta lasketaan tilintarkastuspäivinä kuntalain ja hyvinvointialuelain mukaisesta tilintarkastuksesta julkisyhteisöistä, jotka ovat toimintakuluiltaan tilikaudella vähintään 200 miljoonaa euroa. Kokemusta voidaan ilmoittaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta tarjouksen jättöpäivästä laskien.

Laadun pisteet lasketaan 15 pisteen osalta pisteyttämällä laadittu ajankäyttösuunnitelma kaupungin tilikausittaiseen tilintarkastukseen eri ryhmien työnosuuksien mukaan. Jokaisella ryhmällä on tavoitearvo työnosuudessa, jonka saavutettuaan ajankäyttösuunnitelmasta annetaan pisteet.

Vertailuperusteet on määritelty tarjouspyynnössä. Tarjousten vertailu on esitetty esityslistan liitteessä. Valintapäätös tehdään vertailun pisteytyksen perusteella. Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen on tehnyt BDO Oy.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että:

- Porin kaupungin tilintarkastusyhteisöksi toimikaudeksi 2025–2028 (optio vuosille 2029–2030) valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimpana BDO Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, HT Minna Ainasvuori.

- tarkastuslautakunta valtuutetaan hyväksymään tarjoukseen perustuva sopimus kaupungin ja BDO Oy:n välillä. Lisäksi tarkastuslautakunta valtuutetaan tekemään sopimukseen tarpeelliseksi katsottuja, merkitykseltään vähäisiä muutoksia.

- tarkastuslautakunta valtuutetaan päättämään tarjoukseen kuuluvasta, tilintarkastusta koskevasta optiokaudesta 2029–2030.

 

Tarkastuslautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkastuslautakunta päätti tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

Perustelut

Tarkastuslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 20.8.2024 § 53 ja 26.11.2024 § 72.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely on historiatiedoissa.

Päätöksentekoon osallistuvilla valtuutetuilla ja varavaltuutetuilla on mahdollisuus tutustua muihin, ei vielä julkisiin sekä salassa pidettäviä tietoja sisältäviin tarjousasiakirjoihin liitteineen seuraavasti: kokouspäivänä 9.12.2024 ennen kokousta (kaupungintalon 1. kerros, johtava juristi) ja kokouksen aikana (valtuustosali, valtuuston sihteeri).

Ehdotus

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että

  • Porin kaupungin tilintarkastusyhteisöksi toimikaudeksi 2025–2028 (optio vuosille 2029–2030) valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimpana BDO Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, HT Minna Ainasvuori.
  • tarkastuslautakunta valtuutetaan hyväksymään tarjoukseen perustuva sopimus kaupungin ja BDO Oy:n välillä. Lisäksi tarkastuslautakunta valtuutetaan tekemään sopimukseen tarpeelliseksi katsottuja, merkitykseltään vähäisiä muutoksia.
  • tarkastuslautakunta valtuutetaan päättämään tarjoukseen kuuluvasta, tilintarkastusta koskevasta optiokaudesta 2029–2030.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Tarjoajat, tarkastuslautakunta

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen tai markkinaoikeudelle toimitettavan valituksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

I Hankintaoikaisuohje

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Jos hankintapäätös on annettu tiedoksi postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Jos hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

käyntiosoite: Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
puhelin (02) 621 1100
faksi (02) 634 9417
sähköposti: kirjaamo@pori.fi

Palvelupiste Porinan aukioliajat: maanantai 10.00-16.00, tiistai-torstai 8.00-16.00, perjantai 8.00-15.00

Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Muutoksenhaun kohde ja rajoitukset

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi voidaan saattaa hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:

  1. yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua;

  2. sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai

  3. sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia.

Jos kyseessä puitejärjestelyyn perustuva hankinta

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää, tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Jos kyseessä dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskeva ratkaisu

Dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan hankintayksikön ratkaisuun ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Jos hankintapäätös on annettu tiedoksi postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Jos hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Muutoksenhakuaika

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden aukioloajan päättymistä.

Muutoksenhakuaika suorahankinnassa

Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi hankintalain 131 §:ssä tarkoitetun suorahankintaa koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.

TAI

Jos hankintayksikkö on julkaissut suorahankinnasta jälki-ilmoituksen, mutta ei suorahankintaa koskevaa ilmoitusta. Suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun suorahankinnasta on julkaistu jälki-ilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

TAI

Jos hankintayksikkö ei ole julkaissut suorahankinnasta ilmoitusta tai jälki-ilmoitusta. Suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintasopimus on tehty.

Sopimusmuutosta koskeva ilmoitus

Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi hankintalain 58 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetun sopimusmuutosta koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.

Poikkeukset säännönmukaisesta valitusajasta

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ja dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevan ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinaoikeus valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Valitusperusteeseen perustuva muutoksenhakukielto

Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Valituksen toimittaminen, markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Markkinaoikeuden osoite:

Markkinaoikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
puh. 029 56 43300
fax 029 56 43314
markkinaoikeus(at)oikeus.fi